touch-2

Stillvideo Touch Me Yet Again – ja seitsemän vuotta aiheen parissa

Kaikkina aikoina lähes kaikki taiteilijat muusikot, runoilijat, valokuvaajat, elokuvaohjaajat ja kuvataiteilijat ovat halunneet kuvata miehen ja naisen välistä suhdetta. Salaisia unelmia. Kaipausta. Intohimoa. Rakkautta ja rakastumista. Ihastumisensa ja rakkautensa ja eroottisten unelmiensa salaisia kohteita. Tyttöystäviä. Rakastettuja. Nuoruutta. Muistoja nuoruudesta, valloituksista, sekä täyttymättömistä unelmista ja suurista pettymyksistä. Kuvitelmia, muistoja, mielikuvia.
           Maailma on täyttynyt tarinoista, sanoista ja kuvista. On syntynyt runoja, kirjoitettu kirjoja, esitetty näytelmiä, sävelletty musiikkia, ja tehty elokuvia. Ja omistettu niitä rakastetuille.
           Mutta aikamme kuvataiteen piirissä tämä aihe ei ole ollut erityisen suosittu. Sillä nykyisin taiteilijoiden ja kuraattorien kiinnostus taiteessa on kohdistunut ”ajankohtaiseen ja vaikuttavaan asiasisältöön”, ei kahden ihmisen, miehen ja naisen, väliseen intiimiin kosketukseen. Tämä aihe on ilmeisesti tänään kuvien aiheeksi sopimaton.

Jostain syystä, aivan sattumalta, löysin 7 vuotta sitten erään visuaalisesti kiinnostavan esitystavan, ja ryhdyin kehittelemään sitä. Ja se johti seitsemän vuoden aikana satoihin harjoitelmiin, ja lopulta pitkään sarjaan digitaalisia maalauksia tämän aiheen pohjalta.
           Näissä töissä olen kohdistanut katseeni miehen ja naisen väliseen intiimiin kosketukseen ”ajankohtaisen asiasisällön” sijaan. Olen yrittänyt esteettisesti kuvata intiimiä kosketusta ja eroottisuutta, mutta välttää kuvissa shokeeraavaa visuaalisuutta.
           Itse uskon kuvataiteessa hiukan enemmän visuaaliseen laatuun kuin pelkkään asiasisältöön, tai shokeeraavaan sisältöön. Ja niin näyttää kuvataiteen historiakin arvottavan teoksia. Pelkkä asiasisältö ei kanna töitä yli vuosikymmenten, jos ne eivät ole visuaalisesti kyllin kiinnostavia.

Oheinen stillvideoTouch Me Yet Again – esittelee sarjan maalauksia, joiden tekijänä ajattelen olevan olemukseltaan kubistisia, ehkä uuskubistisia, jos ilmaisun haluaa määritellä. Jostain syystä Pablo Picasson ja Georges Braquen 1900-luvun alkuvuosina kehittämä kubismi – kuvan hajottaminen ja kuvien pintamaisuus – on jo pitkään kiinnostanut minua. Tämä kiinnostus
on näkynyt töissäni, maalauksissa ja valokuvissa, jos niihin tutustuu hiukan perusteellisemmin.
           Ensimmäisenä kubistisena maalauksena pidetään Picasson teosta ”Avignonin naiset”, jonka hän maalasi vuosina 1906-1907. Taiteilijaa innoittivat alastomat naiset – aihe, joka on jatkuvan kiinnostuksen kohde kaikille miehille kautta maailman.
           Miten muuten haluan kuvailla videon kuvia? Ehkä on parempi että tekijä ei selitä, vaan englantilainen runoilija Percy Bysshe Shelley saa kertoa tästä aiheesta minun puolestani. Olen lainannut hänen ajatuksiaan videon alussa. Hän osaa ilmaista kaipausta, intohimoa, rakkautta ja kosketusta
sanoin minua paremmin. Hänen lisäkseen kaksi muuta kirjailijaa kertoo tästä aiheesta oheisin heiltä lainatuin sanoin.

           Love’s Philosophy

           The fountains mingle with the river,
                                 And the rivers with the ocean;
           The winds of heaven mix forever
                     With a sweet emotion;
                                 Nothing is the world is single,
           All things by a law divine,
                      In another´s being mingle –
                                          Why not I with thine?
           See, the mountains kiss high heaven,
                      And the waves clasp one another;
           No sister flower could be forgiven,
                                 if it disdained its brother;
                      And the sunlight clasps the earth,
           and the moonbeams kiss the sea;
                      What are all these kissings worth,
           if thou kiss not me?
                                            Percy Bysshe Shelley

Miten kirjailija Satu Hassi tiivistää kaipauksen? ”Minun korvani harhailevat etsimässä sinua. / Ihoni huohottaa / suuni on yksin / limakalvot eivät tingi vaatimuksistaan. / Ovikello vaan ei soi. / Eikä puhelin. / En etsi kaulinta en. / Maalaan huuleni ja menen Tillikkaan.”
           Entä mitä kertoo aiheesta kirjailija Jaroslav Seifert, suom. Hannu Ylilehto: ”Jos kahdesta pyöreästä kumpareesta toisen korallinpunainen kärki, herttaista itsepintaisuuttaan, naputtikin tanssin aikana takkini pintaan pari morsemerkkiä – sen ei tarvinnut merkitä mitään. Sellaista sattuu. Niin voi käydä vahingossakin.
           Mutta tavallisesti minä näin siinä kutsun toiselta planeetalta, joka kiersi rataansa otsani ympäri. Tällaiselle joku viittaa kintaalla. Mutta minä olen uhrannut sille kutsulle puolet elämästäni. Ja kenties enemmänkin.”

Erkki Ruuhinen