Erkki Ruuhinen, taiteilijaprofessori 1996, Artist Professor, Graphic Designer, born 1943

Erkki Ruuhinen edustaa suomalaisen graafisen suunnittelun kärkeä ja on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista alan taitajista. Hänet tunnetaan monipuolisena suunnittelijana, jonka erikoisalaa ovat liikemerkit, logot ja yritysten visuaalisten järjestelmien suunnittelu eli design management. Oman ammattikuntansa piirissä hänet tunnetaan tinkimättömästä työstään esteettisen laadun, selkeyden ja puhtauden tavoittelussa. Tämä pyrkimys läpäisee koko hänen tuotantonsa: typografiset tuotteet, julisteet, liikemerkit sekä visuaaliset järjestelmät.
            Omalla työllään ja ajatuksillaan Ruuhinen on vaikuttanut keskeisesti suomalaisen graafisen suunnittelun kehitykseen ja arvostukseen. Hän on koko uransa ajan tehnyt työtä sen hyväksi, että graafisen suunnittelun merkitys ja arvo tunnustettaisiin osana suomalaista muotoilua ja että tämä suunnittelu nähtäisiin laajasti kaikkea viestintää ja yritystoimintaa palvelevana, tärkeänä muotoilualueena.
            Hänen panoksensa on ollut merkittävä sekä suomalaisten yritysten visuaalisten profiilien kehittämistä koskevassa keskustelussa että käytännön suunnittelutyössä.
            Erkki Ruuhinen on myös kirjoittanut ja luennoinut graafisesta designista ja ollut perustamassa Suomeen kolmea suunnittelutapahtumaa.
            Hänen aloitteestaan on Suomeen perustettu Vuoden Huiput -kilpailu, josta on kehittynyt koko suomalaisen mainonnan ja graafisen suunnittelun arvostetuin vuosikatsaus. Hän oli perustamassa myös Vuoden Parhaat Kampanjat -kilpailua, jonka tavoite on kehittää suomalaisen suunnittelun, markkinoinnin ja mainonnan strategista ajattelua. Ruuhinen teki aloitteen myös Vuoden Graafikon valinnasta. Valinnan tehtävä on nostaa graafinen suunnittelu ja alan edustaja Suomessa kerran vuodessa medioissa esille.
            Suomalaisista graafikoista hän lienee voittanut eniten ammatillisten kilpailujen palkintoja, joita on kertynyt yli 150 – puolet kansainvälisistä kilpailuista. Erkki Ruuhinen valittiin ensimmäisenä graafisena muotoilijana Vuoden Graafikoksi vuonna 1985. 
            Vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana suomalaisena graafikkona maailman huipputypograafikkojen klubin eli New Yorkin Type Directors Clubin jäseneksi.
            Vuoden Huiput -kilpailussa Erkki Ruuhinen palkittiin platinahuipulla vuonna 1986. Tämä kilpailun pääpalkinto voidaan antaa korkeimpana tunnustuksena suunnittelijalle, joka usean vuoden ajan on vaikuttanut alan kehitykseen esimerkillisen luovalla panoksella. Taideteollisuuden valtionpalkinnon hän on saanut ainoana graafikkona Suomessa kaksi kertaa vuosina 1969 ja 1989.
            Ruuhisen suunnittelutyötä on esitelty monissa maailmanlaajuisesti leviävissä ammattilehdissä; mm. maailman arvostetuin graafisen designin julkaisu, Graphis Magazine, japanilainen Idea Magazine sekä saksalainen Novum Gebrauchsgraphik ovat julkaisseet katsauksen Ruuhisen työstä. Hän on myös osallistunut laajasti oman alansa erilaisiin näyttelyihin sekä kotimaassa että Euroopassa, USA:ssa ja Japanissa. Hänen julisteitaan on Amsterdamin, Lahden, Pariisin, Tokion ja Varsovan julistemuseoiden kokoelmissa.
            Uransa alussa hän on työskennellyt kahdessa mainostoimistossa Suomessa. Vuonna 1983 marraskuussa hän avasi oman graafiseen muotoiluun, visuaalisen yrityskuvan suunnitteluun ja konsultointiin erikoistuneen toimistonsa (Erkki Ruuhinen Design).
            Yhtiön kotipaikka on Helsinki ja sen palveluksessa on työskennellyt Ruuhisen lisäksi nuoria avustavia suunnittelijoita. Hänen toimistonsa on suunnitellut vuosikertomusten, julisteiden ja erilaisten typografisten tuotteiden lisäksi liikemerkkejä, logoja sekä yritysten visuaalista kuvaa luovia järjestelmiä sekä suurille että pienille yrityksille Suomessa.
            Tunnustukseksi työstään suomalaisen graafisen designin hyväksi Erkki Ruuhinen nimitettiin muotoilun edustajana taiteilijaprofessoriksi vuonna 1996. Valtion taideteollisuustoimikunta ei ollut koskaan aiemmin Suomessa asettanut graafisen suunnittelun edustajaa ehdolle taiteilijaprofessoria valittaessa.

Taiteen huipulta / The Apex of the Arts / 1997:
Taiteen akateemikot ja taiteilijaprofessorit Suomessa,
toimittanut Maria Mäkelä,
julkaisija Taiteen Keskustoimikunta 1998.

Erkki Ruuhinen, Artist Professor, Graphic Designer, Born 1943

Erkki Ruuhinen is one of the top names in Finnish graphic design and is also one of Finland’s internationally best-known designers.
            He is known as a versatile designer specializing in business emblems, logos and designing corporate image programmes, i.e. design management.
            In his profession he is known for his uncompromising and determined striving for aesthetic quality, clarity and purity. This approach permeates his entire output – typographic products, posters, logos and visual image programmes.
            Through his work and his ideas, Ruuhinen has had a major impact on the development and esteem of Finnish graphic design. Throughout his career, he has worked to gain recognition for the importance and value of his field as a contribution to Finnish design and to make graphic design seen broadly as an important design area that serves all communications and corporate action.
            His contribution has been important both in the improvement of the visual profiles of Finnish companies and in practical design work.
            Erkki Ruuhinen has also written and lectured on graphic design and been involved in founding the three most important events in the field in Finland.
            The Top of the Year competition, which has developed into the top-ranking annual review of Finnish graphic design and advertising, was his idea.
            He was also involved in setting up The Best Campaigns of the Year competition, whose aim is to improve strategic thinking in Finnish design, marketing and advertising.
            Ruuhinen also presented the idea of nominating a Graphic Artist of the Year, the purpose of the nomination being to gain media attention for graphic design in Finland once a year.
            Ruuhinen is probably the Finnish graphic designer with the most awards from professional competitions, over 150 of them. Half of these are from international competitions.
            Erkki Ruuhinen was the first graphic designer to be nominated Graphic Artist of the Year in 1985. One year later, he was invited to join the world’s top society of typographers, The Type Directors Club of New York, as its only Finnish graphic artist member to date.
            He was given the Platinum Top Award in The Top of the Year competition in 1986. This award is the competition’s highest recognition for a designer whose creative input has influenced the development of the entire field in Finland. Ruuhinen is also the only graphic artist to have received the State Prize for Industrial Design twice, in 1969 and 1989.
            Erkki Ruuhinen’s design work has been presented in many books and professional journals distributed worldwide. For example, the world’s most prestigious graphic design periodical, Graphis Magazine, the Japanese Idea Magazine and German Novum Gebrauchsgraphik have published surveys of Erkki Ruuhinen’s work.
            He has also participated extensively in exhibitions in Finland and in Europe, the USA, Japan, Australia and South America. His posters are included in the collections of poster museums in Lahti, Amsterdam, Paris, Tokyo and Warsaw.
            At the beginning of his career, he worked with two leading Finnish advertising agencies. In 1983, he founded his own agency specializing in graphic design, visual corporate image designing and consultation (Erkki Ruuhinen Design).
            The company was based in Helsinki and employed young assistant designers in addition to Ruuhinen himself.
            His office has designed annual reports, posters and various typographic products as well as business emblems, logos and corporate visual image systems for large and small companies in Finland.
            In recognition of his work for Finnish graphic design, Erkki Ruuhinen was appointed Professor of Visual Arts in crafts and design in 1996. The National Council for Crafts and Design had never before nominated a graphic designer as Artist Professor.

Taiteen huipulta / The Apex of the Arts / 1997:
Arts Academicians and Artist Professors in Finland,
Editor Maria Mäkelä,
Publisher The Arts Council of Finland 1998.