Erkki Ruuhinen 7.5.1996: Mitä suomalaisen muotoilun hyväksi tulisi välittömästi tehdä?

Arvoisat kollegat, hyvät ornamolaiset

           1. Suomeen tulisi heti perustaa Vuoden Parhaat Muotoilutuotteet -kilpailu, joka kattaa kaikki muotoilun alueet.
           2. Suomeen tulisi myös heti perustaa Vuoden Parhaat Muotoilutuotteet -vuosinäyttely, johon on koottu kaikki kilpailussa palkitut työt.
           3. Vuoden Parhaat Muotoilutuotteet -kilpailun julkistaminen tulisi tehdä näyttävästi muotoilijoille, asiakkaille ja lehdistölle järjestetyn juhlavan gaalan yhteydessä.
           4. Vuoden Parhaat Muotoilutuotteet -kilpailussa palkitut ja näyttelyssä esiteltävät työt tulisi julkaista myös vuosittain kilpailun nimeä kantavassa vuosikirjassa.
           5. Suomessa tulisi vuosittain valita myös Vuoden Muotoilija. Siis henkilö, jonka työt ja näkemykset ansaitsevat saada osakseen tämän julkisen tunnustuksen.
           6. Suomalaisten muotoilijoiden tulisi ottaa vastuu oman työnsä edistämisestä. Enää sitä ei voi jättää Taideteollisuusyhdistyksen, Taideteollisuusmuseon, Muotoilun edistämiskeskuksen tai Taideteollisen korkeakoulun tehtäväksi, kuten on tähän päivään asti aina tehty.
           7. Muotoilijoiden tulisi myös ottaa päävastuu kaikkien näiden organisaatioiden toiminnan uudelleen suuntaamisesta. Vastuuta ei tulisi jättää kulttuuribyrokraateille ja hallintomiehille. Siitä ei seuraa koskaan mitään erityisen hyvää, kuten on nähty.
           8. Suomalaisen muotoilun tukemisessa pääpaino tulisi kohdistaa;
ei ainoastaan museointiin, eikä pelkästään opetustoimintaan, vaan sen parhaiden saavutusten ja virtausten jatkuvaan esittelyyn.
           9. Suomessa tulisi järjestää vuosittain Suomalaisen Muotoilun Päivä, joka olisi julkinen koko muotoilua koskeva ajankohtainen tuuletustilaisuus, jossa muotoilijat ja alan organisaatiot ottaisivat mittaa toisistaan.
           10. Suomessa tulisi julkaista edes yhtä kunnollista ja kannattavaa koko muotoilualueen kattavaa lehteä. Ei siis kahta heikosti kannattavaa. Siksi Form Function Finland ja Muoto-lehtien tulisi välittömästi yhdistää henkiset ja aineelliset resurssinsa.
           11. Taideteollisuusmuseon nimi tulisi muuttaa nimeksi: Finnish
Design Museum
, koska Tilastokeskus ei luultavasti edes tilastoi teollista tai kaupallista toimintaa taideteollisuusnimikkeen alla. Nimenmuutoksen myötä museon toimintapoliittinen ajattelu tulisi uudistaa palvelemaan tämän päivän muotoilun todellisia tarpeita.
           12. Suomeen tulisi kiireellisesti perustaa Suomalaisen Muotoilun Tiedotuskeskus, joka ottaisi vastuun (järjestötoiminnan uudistusten jälkeen) muotoilua koskevasta tiedotustoiminnasta ja lehdistöpalvelusta.
           13. Muotoilua käsittelevien kirjojen julkaisutoiminta tulisi ottaa vakavan uudistamisen kohteeksi. Kaikkien asiasta kiinnostuneiden kustantajien kanssa tulisi käynnistää tarpeelliset konsultaatiokeskustelut.
           14. Suomessa tulisi käynnistää muotoilun tutkimustoiminta, jonka tehtävänä olisi kartoittaa muotoilun taloudelliset vaikutukset, opetus-toiminnan tarpeet ja muotoilun rooli Suomen kansallisen profiilin luojana.
           15. Suomalaisten muotoilijoiden tulisi ottaa aloite ja vastuu omiin käsiinsä muotoilua koskevassa keskustelussa. Sitä ei saa jättää pelkästään esteetikkojen, kulttuurikriitikkojen ja byrokraattien tehtäväksi.

Erkki Ruuhinen, graafinen suunnittelija, taiteilijaprofessori

Pienet jälkikommentit: Olin juuri nimitetty muotoilun taiteilijaprofessorin virkaan, Oiva Toikan jälkeen, kun ornamolaiset järjestivät suuren keskustelu- ja tuuletustilaisuuden 7.5.1996 Taideteollisuusmuseossa, jossa pohdiskeltiin muotoilumme tilaa. Halusin tietysti tuoda tähän keskusteluun omat ehdotukseni tehtävistä uudistustoimenpiteistä. Esittelin samalla myös rahoitusmallin Vuoden Parhaat Muotoilutuotteet -kilpailun järjestämisestä.