Puheenjohtaja Jalle Bergman
Suomen Standardisoimisliitto SFS
Maistraatinportti 2
00240 Helsinki
Herra Puheenjohtaja
Olen tutustunut suomalaiseen asiakirjastandardiin, jota yleisesti pidetään myös kirjelomakestandardina, lukuisia kertoja eri yhteyksissä. Standardiin tutustuminen on herättänyt monia kysymyksiä, joita kollegojen kanssa olemme joutuneet pohtimaan.
Olemme ihmetelleet sitä, miksi standardiin on päädytty? Kuka on sen visuaalisen systematiikan suunnittelija? Mihin lukemista, havaitsemista ja työn suorittamista koskeviin tutkimuksiin standardi pohjautuu?
Omassa työssämme graafisen suunnittelun parissa olemme varsin usein törmänneet standardisointiuskontokunnan ortodoksisiin edustajiin eri yritysten piirissä. Olemme yrittäneet keskustella heidän kanssaan standardin luomista visuaalisen suunnittelun esteistä, mutta keskustelu ei ole ollut käytännössä mahdollista.
Standardi on ollut kuin uskontunnustus, perimmäinen totuus, johon nojautumalla voidaan saavuttaa lomakesuunnittelussa ja kirjoittamisessa suorastaan taivaallinen onni ja esteettinen nautinto.
Siksi emme ole yleensä rohjenneet häiritä heitä. Sillä jokainen tulkoon omalla uskollaan autuaaksi. Tästä huolimatta graafikot eivät ole kääntyneet samaan uskoon. Ja tämän haluan saattaa tietoonne, arvoisa puheenjohtaja.
Siksi myös haluan kirjoittaa teille täysin standardien vastaisesti, kuten aina teen, mutta noudattaen kirjoittamisen klassista perinnettä, jota 70-luvulla tuotettu standardi ei kunnioita.
Suomalainen lomakestandardi kirjoitussuosituksineen ei myöskään kunnioita typografian ja kirjapainotaidon historian keskeisiä periaatteita, joita yleisesti noudatetaan kirjoissa, lehdissä ja muissa painotuotteissa kaikkialla maailmassa. Se elää omaa suljettua elämäänsä, näkemättä mitä tapahtuu tietokoneiden äärellä kaikissa yrityksissä ja markkinatalouden piirissä koko maailmassa.
Mistä näkemyserot johtuvat?
Graafikoiden käsityksen mukaan, lomakestandardi on esteenä yritysten nykyaikaiselle identifioinnille. Se on kuin kahle, joka pakottaa kaikki yritykset samaan muottiin. Jos haluat perustaa vaikkapa pienen ravintolan, yrityksesi näyttää standardin mukaisesti elintarviketehtaalta. Jos haluat perustaa kauneushoitolan, lomakkeesi saavat sen näyttämään metalliverstaalta.
Kaikkien yritysten pitäisi siis näyttää samanlaisilta, vaikka ne ovat eri kokoisia, toimivat eri toimialoilla ja ovat keskenään kilpailevia.
Yrityksen identifiointi on markkinataloudessa sekä pienten että suurten yritysten kilpailukeino. Sitä ei voi kahlita liian tiukoilla keskuskomitean määräyksillä.
Parempi muotoilu ja kauniimmat lomakkeet ovat sekä identifioinnin että kilpailun välineitä. Kilpailussa ratkaisevat kirjeiden sisältö, viestinnän laatu, lukemisen helppous ja muotoilun luoma kuva yrityksestä.
Arvoisa puheenjohtaja.
Meitä graafikoita on ihmetyttänyt se, miksi lomakkeen täyttämisen tehokkuutta perustellaan sillä, että tabulointipisteitä sirotellaan ympäri lomaketta. Se ei tuo tehoa. Se lisää vain työtä.
Muotoilijoita on myös hämmästyttänyt se, että lukemisen helppoutta ja tehokkuutta perustellaan sillä, että tieto hajotetaan lomakkeella visuaalisesti hyvin moniin pisteisiin. Emme usko tähän perusteluun. Se johtaa ainoastaan visuaalisesti hajanaiseen ja levottomaan kokonaiskuvaan.
Muotoilijana haluan kiinnittää julkisen huomion myös siihen, että suomalaisten yritysten ”standardien mukaan tehdyt lomakkeet” ja niille kirjoitetut kirjeet näyttävät usein kehitysmaasta lähtöisin olevilta. Se on suuri vahinko, sillä Suomi ei ole kehitysmaa.
Suomalaiset yritykset kilpailevat korkealuokkaisilla tuotteilla, laadulla, muotoilulla ja entistä paremmalla viestinnällä.
Arvoisa puheenjohtaja, elämme markkinataloudessa, olisiko SFS:n keskuskomitean kenties syytä tarkistaa käsityksiään?
Ystävällisin terveisin
Erkki Ruuhinen, taiteilijaprofessori
Muotoilija – halutessaan muuttaa maailmaa – joutuu hyvin usein taistelemaan tiukasti lukkoon lyötyjä asenteita ja käsityksiä vastaan. Näin tapahtui myös talvella 1997, jolloin minut kutsuttiin uudistamaan SFS:n lomakestandardia. Osallistuin muutamaan kokouksessa – ja sitten kirjoitin kirjeen, joka julkaistiin Sihteeri-lehdessä. Halusin lopettaa turhan saivartelun kirjelomakkeiden suunnittelussa ja kirjeiden kirjoittamisessa, jota SFS oli Suomessa ohjannut ”standardillaan” konekirjoituksen aikakaudella 1970-luvulta asti. Kirje 4/1977