28xQ+A=

Erkki Ruuhinen 1978: Kysymyksiä ja vastauksia Aartomaalle julisteista

Kaikki lukijat luonnollisesti tietävät mikä on juliste, eikö totta? Millaisia ne ovat, mitä ne yleensä kertovat ja miksi niitä tehdään. Ja tietysti myös sen mitä julisteissa arvostetaan. Kaiken kaikkiaan: mikä julisteissa on olennaista, tärkeää tai suorastaan välttämätöntä.
           Kokemukseni mukaan erityisen tietäviä ovat julisteiden tilaajat. Usein myös tavalliset, julisteita joskus katselleet ihmiset. Heidän ohellaan myös vanhemman polven mainostoimistojohtajat.
           Heitäkin tietävämpiä ovat kuitenkin kuvataiteilijat, kuvataidekriitikot, muotoilijat, arkkitehdit, mainonnan suunnittelijat, suunnittelun opettajat, kulttuurikolumnistit ja – hyvä etten unohtanut – taidemuseoiden henkilöstö sekä elokuva- ja teatteriohjaajat.
           Vain julistesuunnittelija itse ei tiedä julisteista juuri mitään; ei sitä mikä juliste on, eikä ainakaan millainen hyvä juliste on. Kaikki muut tuntuvat tietävän niistä aina joko vähän enemmän – tai hyvin paljon enemmän kuin julistesuunnittelija.
           Tämä on suunnittelijasta joskus hyvin turhauttavaa, hyvin valitettavaa ja hyvin nöyryyttävää. Ehkä juuri tämä tekee suunnittelijoista ”hyvin hyvin nöyriä”. Turhan usein liiankin nöyriä. Suunnittelijat eivät juuri koskaan esitä julkisesti näkemyksiään omasta työstään, vaan jättävät sen asiantuntijoiden tehtäväksi. Ehkä myös siksi suunnittelijat joutuvat yksin etsimään täydellistä ja lopullista selitystä julisteesta.
           Työnsä myötä he jatkavat omaa henkilökohtaista etsintäänsä, kenties koskaan löytämättä oikeaa vastausta. Mutta myöskään hyväksymättä tuttuja – toisten antamia – vastauksia lopullisina selityksinä.
           Yksinkertaiset kysymykset vainoavat heitä: Mikä on julisteen tehtävä, tarkoitus ja perimmäinen olemus? Miten voidaan yksiselitteisesti määrittää julisteen laatu ja lopullinen arvo suhteessa viestintään, kuvakulttuuriin, taiteeseen tai aikamme arvoihin? Joskus suunnittelijat pohtivat kysymystä: Onko tosiaan totta, että kaikki muut tuntevat täydelliset, oikeat ja lopulliset vastaukset – ainoastaan he eivät?
           Julisteisiin liittyvän asiantuntemuksen syvyys ja esitettyjen arvioiden vastakkainasettelu näyttäytyy Suomessa erilaisina variaatioina eri osapuolten välillä. Sitä esiintyy tilaajan ja suunnittelijan välisissä suhteissa. Julisteista kirjoittavien ja niitä suunnittelevien välillä, sekä muotoilijoiden, taiteilijoiden, arkkitehtien ja julistesuunnittelijoiden välillä.
           Se kertoo suomalaisen graafisen suunnittelun ja julisteiden asemasta ja arvostuksesta tässä maassa. Se on myös osoittanut, että töiden arvioinnissa julistesuunnittelijat ovat tyytyneet olemaan passiivisena ja vastaanottavana osapuolena, kun muut ovat esittäneet julkisia arvioita heidän työstään.
           Hyvät suunnittelijat, miksi me vaikenemme? Eikö jo olisi aika kertoa omista, tekemisen myötä muotoutuneista näkemyksistämme? Näkemyksemme eivät ehkä kerro yksiselitteistä totuutta – ja ne saattavat poiketa yleisesti hyväksytyistä ajatuksista ja tuoda esiin jotain uutta – josta ns. asiantuntijat eivät puhu mitään.
           Tämän alkuverryttelyn lämmittämänä aion tuoda julki muutamia vastauksia kysymyksiin, joita julistesuunnittelun harrastajana olen joutunut pohtimaan.

1. Mikä on juliste? Juliste on painettu tai maalattu sanomalehti-ilmoitusta suurempi mainos. Se on viestintäväline ja sellaisena hyvin moni-ilmeinen.
Se kerää itseensä vaikutteita kuvataiteesta, valokuvauksesta, kirjallisuudesta, mainonnasta, sekä ajan aatteista ja muoti-ilmiöistä. Lähes mistä asioista tahansa, joiden avulla se voi – suunnittelijoiden toimesta – uusiutua, etsiytyä uusiin muotoihin, sisältöön ja ilmaisuun.
           Juliste on visuaaliseen viestintään tarkoitettu väline, joka esiintyy ja vaikuttaa kaikissa mahdollisissa yhteyksissä puhtaan kaupankäynnin ja osallistuvan kuvataiteen välisessä tilassa. Juliste parhaimmillaan on yhteen kuvapintaan tiivistetty näytelmä. Sen pohjana on vastaanottajille, näytelmän katsojille, välitettävä sanoma. Sanoman kertomiseksi sen ympärille on rakennettu visuaalis-verbaalinen dramatisointi, lavastus ja esitystekniikka, varsinainen esitys ja sen ohjaus.

2. Mikä on julisteen tehtävä? Sen tehtävä on julisteen tilaajan, kustantajan, kaupallisen tai aatteellisen sanoman välittäminen vastaanottajille. Siis niille ihmisille, joiden mielipiteisiin ja käyttäytymiseen kustantaja, julisteen tilaaja, haluaa julisteen sanoman avulla vaikuttaa.

3. Miten julisteiden laatua voidaan arvioida? Koska juliste on viestintään tarkoitettu väline, sen arvo määräytyy ensisijaisesti sen perusteella, miten hyvin juliste täyttää tehtävänsä tiedonvälitys- ja suostutteluprosessissa. Sen lisäksi on olemassa useitakin muita julisteen laadun arviointitapoja.
           Ne alkavat arvioita tekevien henkilöiden täysin subjektiivisista arvioista ja päätyvät erilaisiin tutkimuksiin. Ja niiden väliin mahtuu lähes mitä tahansa. Joidenkin mielestä tärkeintä on kuvitustapa, eli näytelmän lavastus. Toisten mielestä olennaisinta on julisteen idea. Ja kolmansien mielestä ehdottomasti tärkeintä on sanoman välittyminen, eli näytelmän varsinainen anti katsojalle.
           Kun näiden arviointitapojen joukkoon lisätään vielä ajankohtaisia muuttujia, keitto onkin valmis nautittavaksi. Kysymyksiä riittää: Mitä roolia ja kehitysastetta julisteet edustavat aikamme kuvakulttuurissa, kuvataiteessa ja graafisessa suunnittelussa? Miten juliste peilaa mainonnan, valokuvauksen, piirtämisen sekä typografian kehitystä? Millainen on ihannejuliste visuaalisen ympäristömme osana? Kuinka laadukas se on painoteknisenä suorituksena? Miten hyvin se ilmentää aikansa arvostettuja tyylisuuntia, makua ja aatteita? Lista on loputon…
           Henkilökohtaisesti pidän tärkeänä arvioinnissa sitä, miten kehittynyt ja arvostettava juliste on sanomansa perusteella, inhimillisen koskettavuuden, ajankohtaisuuden ja kokonaisajattelun kannalta tarkasteltuna. Mitä arvoja ja pyrkimyksiä juliste edustaa? Kuinka pinnallista tai syvällistä on sen ajattelu, sisältö ja visuaalinen laatu?
 
4. Millainen arviointitapa on edustettuna arvostettujen kilpailujen tuomaristoissa? Kuten oheisten näkökulmien luettelo osoittaa, julisteita voidaan arvioida hyvin monista lähtökohdista käsin. Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa, kansallisesti tai yleismaailmallisesti hyväksyttyä tarkastelutapaa… Siksi myös arvovaltaisimmatkin kansainväliset tuomaristot edustavat vain jäsentensä erilaisia näkemyksiä. Samoin tuomaristojen tekemät valinnat kertovat eri näkemysten välisistä voimasuhteista tuomaristoissa, sekä siitä mihin soviteltuun yhteiseen ratkaisuun milloinkin tuomaristo voi julisteita arvioidessaan kilpailussa päätyä.

5. Esiintyykö eri maissa selvästi havaittavia eroja arviointitavoissa? Onko olemassa erilaisia julistekoulukuntia? Kumpaankin kysymykseen vastaus on kyllä. Mielestäni tämän päivän maailmassa erottuvat selvinä esimerkiksi Puolassa ja muissa sosialistisissa maissa vallitseva näkemys, japanilainen näkemys, sveitsiläis-saksalainen näkemys sekä englantilais-amerikkalais-ruotsalainen julistenäkemys.

6. Miten näitä erilaisia näkemyksiä voidaan luonnehtia? Millainen on esimerkiksi puolalainen juliste? Puolalaisessa julisteessa ei korosteta länsimaisen viestintäyhteiskunnan selkeyteen ja sanoman välittämiseen ja tehokkuuteen tähtäävää perusajattelua.
           Ominaispiirteinä korostuvat muut arvot: monimuotoisuus, monimielisyys, arvoituksellisuus, vaikeaselkoisuus ja eksaktin sanoman jääminen usein hiukan toisarvoiseen asemaan. Kansalliset tyylilliset pyrkimykset ja ajattelu sekä teknisen kehityksen taso heijastuvat mielestäni puolalaiseen julisteeseen valokuvauksen, typografian ja painotekniikan kautta.
           Ajattelu on ehkä liikaa sidoksissa julisteen visuaalisen pinnan käytön pohdintaan; esteettisten ja shokeeraavien yllätysten etsintään. Julisteen varsinainen sanoma, tekstillinen ajattelu ja sen hiominen tuntuvat jäävän visuaalisten efektien etsimisen jalkoihin.

7. Miten voisi luonnehtia japanilaista julistetta? Japanilainen juliste on erittäin pitkän visuaalisen kulttuurikehityksen, omaperäisen kansallisen ajattelun ja nykyaikaisen painotekniikan loistava tuote. Se on parhaimmillaan erittäin hienostunut, omaperäisesti ajateltu ja visuaalisesti loistokkaasti teknisesti tehty. Ainutkertainen tuote. Japanilaisen ja länsimaisen kirjoituksen eroista johtuen en arvioinnissa kuitenkaan aina pääse loistavaa ulkokuorta syvemmälle. Siksi tekstillisen ajattelun taso jää useimmiten arvailujen varaan.

8. Millainen on sveitsiläis-saksalainen juliste? Se on juliste, joka 50-60-luvulla ja 70-luvun alussa vaikutti suomalaiseen julisteajatteluun hyvin voimakkaasti, sekä visuaalisen voimansa ja typografisen kurinalaisuutensa että nykyaikaisen, universaalin tyylinsä ansiosta. Nämä piirteet olivat erityisen selvät sveitsiläisissä julisteissa, ja uskon, että ne jalostivat myös monien muiden, länsimaisen tyylikäsityksen omaavien maiden graafista suunnittelua kohti selkeyttä ja yksinkertaisuutta.
           Tuntuu kuitenkin siltä kuin tämä koulukunta olisi jäänyt julisteiden uudesta kehityskulusta jälkeen, silloin kun tekstien merkitys voimistui julisteissa sekä USA:ssa että Englannissa, mainonnan ja tiedotustoiminnan kärkimaissa.

9. Entä millainen on englantilais-amerikkalais-ruotsalainen juliste? Parhaimmillaan se on erinomaisen viestintäajattelun tuote. Yksinkertainen, selkeä, inhimillinen, puhutteleva ja tehokas. Pääpaino on sanomassa, sen suunnittelussa, tekstin sisällössä sekä visualisoinnin ja tekstin muodostaman kokonaisajatuksen hiomisessa.
           Ajattelu ja tekeminen ovat siirtyneet kuvapinnan efektien etsimisestä sanoman sisällön perusteelliseen pohdintaan – ja sen muokkaamiseen vaikuttavaan muotoon. Tästä perusajattelusta seuraa, että kuvituksen täytyy olla helposti ymmärrettävä. Ei tulkinnanvarainen eikä sekava – tai vailla sisältöä. Tekstit ovat älykkäitä, hiottuja, selvästi luettavissa. Kuvitus ja teksti muodostavat yhdessä selkeän ja ymmärrettävän sanoman, joka on tarkoitettu välittymään vastaanottajille tehokkaasti ja vaikuttavasti.

10. Erottuvatko nämä koulukunnat selvästi maantieteellisten rajojen perusteella? Kyllä ja ei. Kaikkia edellä esitettyjä tyylillisiä tai julisteiden sisältöajatteluun liittyviä pyrkimyksiä esiintyy rinnakkain joka maassa. Jopa yksityisten suunnittelijoiden omassa työssä ja henkilökohtaisessa ammatillisessa kehityksessä. Esimerkiksi siten, että nuori graafikko aloittaa työnsä julisteiden parissa puolalaisessa hengessä piirtämisen pohjalta.
           Myöhemmin hänen ajattelunsa voi kehittyä sveitsiläiseen suuntaan kurinalaisemmaksi. Seuraavassa vaiheessa mukaan tulee vaikutteita japanilaisten visuaalisesta ajattelusta. Lopulta hän saattaa siirtyä puhtaasti länsimaiseen viestintäajatteluun englantilaisen mainonnan rohkaisemana ja oman ammatillisen kasvunsa kautta.

11. Vaikuttaa siltä kuin arvostaisin eniten englantilais-amerikkalaista julistekoulukuntaa, onko näin? Jos julisteen todellinen tehtävä on toimia viestintävälineenä, ja arvioidaan eri koulukuntia ennakkoluulottomasti, kriittisesti, ja analyyttisesti, silloin ei voi päätyä muihin johtopäätöksiin.
           Siitä huolimatta jokaisen koulukunnan näkemyksellä ja ajattelutavalla on oma arvonsa ja olemassaolon oikeutensa. Erilaiset näkemykset ovat sidoksissa kunkin maan kulttuuritaustaan ja heijastelevat maassa vallitsevia arvostuksia. Meillä Suomessa erilaiset ajattelutavat esiintyvät ihanasti sekaisin, mikä vain kertoo siitä, kuinka jäsentymätöntä julisteajattelumme vielä tällä hetkellä on.
 
12. Miten näkemyksen mukaiset erot vaikuttavat julisteista käytävään keskusteluun? Jokaisella koulukunnalla on oma totuutensa ja kukin koulukunta puhuu omaa kieltään. Siksi ne eivät voi kovin hyvin ymmärtää toisiaan ja toistensa pyrkimyksiä. Siksi myös keskustely eri koulukuntien välillä on vaikeaa.

13. Millainen on suomalainen julistenäkemys? Vai onko sitä lainkaan? Minun mielestäni ei ole olemassa tyypillistä suomalaista, kansallista julistenäkemystä, jolla olisi tietty erikoisluonne. Meillä on nähtävissä vain suomalaisen julisteen historia ja siinä erottuvat kehityspiirteet. Niistä voi havaita, mitkä koulukunnat ovat heijastaneet vaikutustaan suomalaiseen julisteeseen. Ensin vaikutti ehkä puolalainen koulukunta, sitten sveitsiläinen ja sen jälkeen englantilainen. Näistä viimeksi mainittu on vasta tulossa.
           Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei meillä samanaikaisesti esiintyisi sympatioita kaikkiin koulukuntiin päin. Silti puhtaasti mainonnallisia viestintäarvoja korostava kehitys on nousemassa hallitsevaksi. Suunta on ilmeisesti oikea, jos ajatellaan julistetta puhtaasti mainosvälineenä. Jos julisteen halutaan olevan jotain muuta, silloin kehittämistä täytyy ajatella monipuolisemmin.

14. Onko suomalaisessa julistenäkemyksessä muita ominaispiirteitä? Niin suunnittelijoiden ja opettajien kuin julisteista aktiivisesti kirjoittavienkin piirissä julistenäkemys on hyvin ristiriitainen. Vähän keskusteltu, niukasti analysoitu ja heikosti jäsentynyt. Yhteinen julistekäsitys puuttuu. On vain suuri määrä keskenään vastakkaisia, subjektiivisia, mielipiteitä ja keskenään kilpailevia ajattelutapoja. Ei ole olemassa tutkimuksia, kirjoja tai kirjoituksia, jotka jäsentäisivät julisteesta vallitsevaa kuvaa. Jotka loisivat käsitteitä
ja asettaisivat julisteiden yhteydessä esiintyvät mielipiteet riittävän laaja-alaisesti oikeisiin yhteyksiinsä.

15. Mitä tarkoittaa tuntematon käsite: suomalainen julistekoulukunta? Graphis-lehden arvostettu kustantaja ja päätoimittaja Walter Herdeg puhui aikoinaan suomalaisesta julistekoulukunnasta ja käytti tätä käsitettä Varsovan julistebiennalessa vuonna 1972 ensimmäisen kerran.
           Miten tämä käsite syntyi? Käsitteen syntyyn vaikutti se, että tutkiessani Varsovan julistebiennalen sääntöjä 1972 huomasin niissä mahdollisuuden. Julisteiden kokoja ei oltu rajoitettu, eikä työryhmän kokoa – eikä julistesarjan julisteiden määrää. Käytin tietoja hyväksemme ja pyysin SEKissä toimiston johdolta luvan originaalijulisteiden tekemiseen toimiston kustannuksella. Saimme luvan.
           Suunnittelimme hyvin suurikokoisia mustavalkoisia julisteita, jotka tehtiin vaikuttavista aiheista, aktofotopohjaisina ja englanninkielisinä. Lähetimme Varsovaan 25-30 julistetta ja valtasimme niillä visuaalisesti koko näyttelyn. Se oli silloin siellä hyvin suuri yllätys. Walter Herdeg luonnehti näitä kantaaottavia julisteita, käyttäen niistä uutta määritelmää ”suomalainen julistekoulukunta”. Näin tämä käsite syntyi.

16. Mitä vastakkaisia ajatuksia meillä esiintyy julisteista? Ensimmäisenä tietysti nämä koulukuntien väliset näkemyserot siitä, millainen on hyvä juliste. Toisena kiistely muodon, koon ja formaatin vaikutuksesta julisteiseen. Onko esimerkiksi bussin kyljessä oleva pitkä ulkomainos juliste? Onko juliste vain jonkin tietyn formaatin ja koon omaava painotuote?
           Kolmantena voi mainita vaikkapa teknisen toteutuksen mukanaan tuomat erilaiset julistekäsitykset: Onko elokuvateatterin pääoven yläpuolelle maalattu suuri ulkomainos juliste? Onko vaihtuvakuvainen rolleri tai luminenssi-näyttöön pohjautuva ulkomainos juliste? Onko mobile juliste?
           Neljäntenä sisällön ja esitystavan vaikutus. Onko sisätiloihin ja koteihin tarkoitettu julistekokoinen painotuote, jossa on paljon hyvin pientä tekstiä, myös juliste? Onko esimerkiksi serigrafiana tehty osallistuvan taiteen piiriin tarkoitettu työ juliste?
           Viidentenä tulevat mielipiteenomaiset vastakkaiset käsitykset siitä, mihin ryhmään julisteet tulisi sijoittaa koko kuvakulttuurissa. Ovatko ne osa kuvataidetta, muotoilua, graafista suunnittelua, mainontaa, vai mitä ne ovat?

17. Miten tulisi suhtautua esiin tulleisiin vastakkaisiin ajatuksiin? Haluaisin laajentaa julistekäsityksen mahdollisimman laajaksi, asettamatta rajoiksi mitään teknisiä, sisällöllisiä tai muodollisia ehtoja.
           Haluaisin nähdä julisteet laajasti tulkiten viestintävälineinä, jotka ovat erottamaton osa mainontaa ja graafista suunnittelua. Mainonnan ja graafisen suunnittelun puolestaan tulisi jokaisessa sivistysmaassa olla merkittävä ja arvostettu osa muotoilua, designia. Näin tulisi olla myös Suomessa. Vai eikö Suomi olekaan sivistysmaa? Ehkäpä muotoilupiirit meillä eivät vielä ole selvittäneet itselleen, mitä graafinen design on. Ja mitä ilmiöitä sen piiriin luetaan esimerkiksi Italiassa, USA:ssa, Sveitsissä, Englannissa, Japanissa ja Ruotsissa.
           Juliste voi olla myös kuvataidetta: osallistuvan taiteen, fotorealismin, neorealismin, surrealismin tai minkä muun ilmaisun puitteissa tahansa. Tietysti edellyttäen, että julisteen visuaalinen laatu nostaa sen kuvataiteen piiriin kuuluvaksi.
           Muotoilijoiden ja kuvataiteilijoiden sekä kummankin alueen kriitikoiden ahdas suhtautumistapa julisteisiin on nykyisin meillä vielä esteenä julisteen tunnustamiselle osaksi suomalaista muotoilua ja kuvataidetta.
           Uskon kuitenkin, että tämä suhtautumistapa on vain tähän aikaan sidottu ilmiö. Siitä todennäköisesti vapaudutaan lähivuosikymmenten kuluessa, kun kuvataidetta ja muotoilua tarkastellaan toivottavasti nykyistä laaja-alaisemmin.

18. Mikä julistesuunnittelussa on suunnittelijalle kaikkein vaikeinta? Rohkean ja omaperäisen julisteajatuksen myyminen julisteen tilaajalle. Siinä vaiheessa meillä Suomessa tapetaan aina parhaimmat julisteet.

19. Mistä tämä meillä johtuu? Suomalainen julisteen tilaaja on lähes aina konservatiivinen. Hän on ennakkoluuloinen, eikä uskalla tai halua ottaa riskejä. Siksi hän useimmiten haluaa karsia julisteajatuksesta rohkeita ja uusia piir­teitä. Konservatiivi ilmeisesti uskoo, että kyllä keitto säilyttää kaikki makuvivahteensa, vaikka muutama terävimmistä nausteista jätetäänkin pois.

20. Mitä tuosta rohkeuden puutteesta seuraa? Kun vältetään rohkeutta, lähestytään tavanomaisuutta. Sen sijaan, että valmistettaisiin voimakas ja maistuva keitto, keitetäänkin laiha liemi – joka ei maistu hyvin kenellekään.
Ei yleisölle, ei tekijöille, eikä tilaajillekaan.
           Riskinä ei pidetä julisteen alhaista kiinnostavuutta yleisön keskuudessa, vaan sitä, että juliste on liian rohkea. Paradoksaalista, eikö totta? Tilaajien rohkeuden puute jarruttaa meillä julisteen kehitystä – kohti suurempaa terävyyttä ja puhuttelevuutta.

21. Mikä julistesuunnittelussa on seuraavaksi vaikeinta? Julisteen asiasisällön dramatisointi sanomaksi, joka pystyy puhuttelemaan ihmisiä.
 
22. Eikö julisteen sisältö ja teksti tule tilaajalta ja suunnittelija vain visuaalisesti dramatisoi sen? Toivottavasti ei. Tämä on yksi kaikkein tuhoisimpia väärinkäsityksiä julistesuunnittelun kannalta. Silloin ajatellaan, että julistesuunnittelija parhaimmillaan on vain kuvittaja, joka voi tehdä täysin tylsästäkin ajatuksesta visualisoinnin keinoin hyvin mielenkiintoisen. Tämähän ei ole mahdollista kuin tiettyyn rajaan asti.
           Silloin kun toimeksianto lähtee tältä pohjalta, ei lainkaan ymmärretä tekstin merkitystä. Se on kuitenkin yhtä tärkeää – kenties tärkeämpääkin – kuin muu suunnittelu. On muistettava, että useimmat maailman parhaista julisteista ovat syntyneet hyvän kirjoittajan ja graafikon yhteistyönä.

23. Miten tekstin ja kuvan keskinäisen yhteyden voi havainnollistaa? Ajatelkaapa esimerkiksi Karin piirroksia Helsingin Sanomissa. Niiden nerokkuus ei lepää pelkästään kuvan varassa, vaan jokaisessa piirroksessa tekstit ovat erottamaton osa kokonaisajatusta. Tekstit yhdessä kuvan kanssa muodostavat ajatuksen ja sisällön, jossa piilee Karin piirrosten terävyys, voima ja inhimillinen puhuttelevuus.

24. Miksi suomalaisissa julisteissa ei ole vastaavaa terävyyttä? Se johtuu ammattitaidosta – oikeastaan sen puutteesta. Tietysti myös julkisen keskustelun niukkuudesta, vääristä arvostuksista, tutkimuksen ja kritiikin puuttumisesta. Ja oma osansa on myös alan opetuksen tasolla.

25. Millainen on hyvä juliste? Hyvän julisteen täytyy täyttää tehtävänsä viestintäprosessissa. Sen vuoksi julisteen tulisi olla yllättävä, iskevä, dramaattinen, humoristinen, sydämellinen, inhimillinen, hauska, järkyttävä, ihana, pelottava. Sanalla sanoen – aina puhutteleva.
           Julisteen tulisi siis olla jotakin julisteen sanoman pohjalle luotua, joka lajissaan ja ominaisuuksissaan on hyvin pitkälle kehitettyä. Jotakin, jota voidaan selvästi kuvailla vaikkapa näillä sisältömääreillä.
           Jos juliste on jotakin edellä kuvailtua, sen täytyy ilmeisesti olla myös rohkea, ennakkoluuloton, kaunis, tms. En siis halua tietoisesti sanoa, että hyvä juliste on jollakin tietyllä muotilla tehty – tietyn tyylisuunnan, ja tietyn ajattelu- tai tekotavan tulos.

26. Millainen on huono juliste? Laimea, mitäänsanomaton, epäselvä ja ajatukseton. Huono juliste on juliste, jossa ei ole ymmärretty julisteen todellistä tehtävää, ja jossa sen vuoksi julisteen täysin epäolennaiset piirteet korostuvat, sanoma hämärtyy ja jää toisarvoiseen asemaan.
 
27. Millainen on hyvä julistesuunnittelija? Hän on esimerkiksi humoristi, virtuoosimainen kauppias, loistava esteetikko, syvällinen ajattelija, ajan ilmiöiden tulkki, kansan naurattaja tai itkettäjä. Siis jotakin sellaista, joka osoittaa suunnittelijan parhaiden ominaisuuksien kehittyneen ja kypsyneen ammattitaidoksi. Se jokin nousee tällaisen suunnittelijan julisteissa esiin syvempänä ajatteluna, ymmärtämisenä, huumorina, esteettisyytenä, ilona
tai tuskana – ajatuksen ja muodon kauneutena, joka puhuttelee ihmisiä.

28. Miten suomalaista julistetta voi kehittää? Tekemällä töitä enemmän. Ajattelemalla paljon enemmän. Jalostamalla löydettyä ajatusta, ideaa, paljon pitemmälle kuin meillä yleensä on ollut tapana tehdä. Julisteidea on vasta näytelmäkirjailijan ajatus uudesta näytelmästä. Sen jälkeen idea pitää vielä kirjoittaa hyvin, dramatisoida hyvin, lavastaa hyvin, ohjata hyvin – ja esittää aivan suurenmoisesti. Sellainen on hyvä juliste. Tullakseen hyväksi julistesuunnittelijaksi ei riitä, että on vain huippuluokan lavastaja – täytyy kehittyä mahdollisimman hyväksi dramaturgiksi ja ohjaajaksi.
 
Erkki Ruuhinen 1978
 
Kirjoitin tämän jutun julisteista Tapani Aartomaan pyynnöstä hänen puolisonsa Ulla Aartomaan jotain tekeillä olevaa julistekirjaa varten – johon hän oli Tapsan kertoman mukaan saanut apurahan. En ole koskaan nähnyt tätä julkaistuna missään kirjassa, mutta joitakin kaikuja siitä kyllä esiintyi Tapani Aartomaan myöhemmin käyttämissä puheenvuoroissa.