Satu Kiviharju, MG-koulun julkaisu 1990: Erkki Ruuhinen, The DesignER

Hän ärsyttää. Hän kilpailee ja puhuu. Hän kritisoi ja on eri mieltä. Hän väittelee, perustelee, eikä perkele anna periksi. Hän on Erkki Ruuhinen, The DesignER. Maanantai. Kello 7.58. Erkki Ruuhinen astuu kirpeän kuulaaseen talviaamuun ja on valmis aloittamaan työmatkansa. Neljän viljan aamupuuro lämmittää mukavasti vatsassa. “Ilma on selkeä kuin Heurekan logo”, Ruuhinen miettii vilkaistessaan aamutaivaalle.
           Puku tiukasti prässingillä hän kävelee suunnittelemansa asuintalon portista ulos, kurvaa kolmekymmenentä metriä oikealle ja astuu työpaikkansa ovesta sisään. Aika on rahaa ja työmatkaan on turha kuluttaa kahta minuuttia kauempaa. Sillä välin Ruuhisen työpaikalla: “…se on meidän Erkin paikka… meidän Erkki kun tykkää istua siinä…” graafikon vaimo mutisee anteeksi pyydellen. Vaihdan pöydän toiselle puolelle. Kahdeksalta Hän saapuu ja on valmis aloittamaan. Istuutuu tyynen viileänä paikalleen ja ristii kätensä pöydälle eteensä.

Trimmattu talkman

Erkki Ruuhinen on elementissään päästessään puhumaan. Hän on niitä miehiä jotka uskovat, että ellei jotain asiaa osaa niin sitten opetellaan. Niin kuin nyt puhuminen. Saapuessaan 19-vuotiaana ujona pojankloppina jenkkisäkkeineen Jyväskylästä Helsinkiin, hän marssi ensi töikseen puhetaidon kurssille. Sutjakkaaksi suustaan piti oppia hinnalla millä hyvällä. Ja hyvä puhujahan Erkistä tulikin – jopa niin hyvä, että hän ylsi heti seuraavana vuonna Työväenopiston puhekilpailun voittoon. Myöhemmin Ruuhinen on käyttänyt puhelahjojaan ottamalla osaa jos jonkinmoiseen puhemittelöön, ja on joidenkin kollegojen mielestä piinallisen ärsyttävä puhelahjoieen, kuin piikki lihassa – jatkuvasti kritisoimassa, muistuttamassa, ja potkimassa eteenpäin kollegoitaan ja koko suunnittelualaa.
           Mutta ei Erkki sitä pahalla tee. “En ole koskaan tuntenut tarvetta loukata kanssaihmisiäni – vaikka joidenkin mielestä saatan olla aivan hirveä fanaatikko. Minulla on luontaisena pidäkkeetön halu käyttää äänioikeuttani. Väittely ja eri mieltä oleminen on minulle kuin urheilusuoritus”, Ruuhinen tokaisee kiihkeä väre äänessään.
           Ruuhinen on harkitusti onnistunut nostattamaan punaa vastustajien poskilla. “Olen ajatellut asian niin, että inhimillinen elämäni tulee olemaan niin lyhyt, etten pysty olemaan, enkä halua olla kaikille mieliksi. Sitä ei siis kannata edes yrittää. Periaatteettomat, kaikkiin suuntiin kumartavat suunnittelijat ovat harvoin tehneet mitään merkittävää. Siksi valitsin alusta asti toisenlaisen strategian. Haastoin tilaisuuden tullen henkiseen taistoon kenet tahansa. Mitä kovempi nimi, sen parempi. Ja jotta jäisin kuulijoiden mieleen, olen aina noudattanut Urho Kekkosen ohjetta: ”Kun puhut, puhu niin, että vastustajat ajattelevat, että kylläpä hän puhui hyvin, ja kannattajat sanovat, nyt hän meni kyllä liian pitkälle.”

Nälkäinen Neitsyt

Erkki Ruuhinen kertoo hurahtaneensa jo lapsena. “Se tapahtui oikeastaan
8-vuotiaana kesälomalla.” Kun muut pojat ampuivat pikkukiviä ritsoilla ja tekivät kylänraitilla kolttosia, uppoutui Erkki-poika kirjojen maailmaan.
“Olin kauhean innostunut lukemisesta, suorastaan maaninen. Menestyminen koulussa oli kaikki kaikessa. Ja kun olin niin valtavan innostunut kaikesta, jouduin sitten kaikkeen mukaan”, Ruuhinen kertoo vieläkin pikkupojan intoa äänessään.
           Kun kylän täti uteli 11-vuotiaaltä Erkiltä, että mikäs se tästä pojasta tulee isona, vastasi Erkki hetkeäkään epäröimättä, että kirjailija. Se oli silloin nuoren miehen mielestä hienointa mitä kuvitella saattoi. Murrosiän sijalle tulivat graafikon ensioireet. Erkki kiinnostui piirtämisestä, kuvista ja keräilysarjoista. Hän keräili tulitikkulaatikkojen ja pakkauksien etikettejä esteettisin perustein, ei pelkän harvinaisuuden perusteella. Ei tullut pojasta kirjailijaa, mutta tuli kyllä graafikko, joka kirjoittaa mielellään.
           “Jos minun pitäisi arvioida, että mikä teki minusta sen suunnittelijan, mikä nyt olen, uskon syntyneeni sellaiseen horoskooppimerkkiin. Olen neitsyt, itse asiassa ilmeisesti kaksinkertainen neitsyt. Ja siksi uskon, että oltakoon näistä horoskoopeista sitten mitä mieltä tahansa, niin se minun kohtaloni on”, Ruuhinen perustelee – ja kertoo samaan hengenvetoon syntyneensä samana päivänä kuin presidentti Urho Kekkonen – mutta tosin 43 vuotta myöhemmin.

Porukan paras

Ruuhinen on aina halunnut olla porukan paras, vähän kaikessa. “Minulla on kauhea kilpailuvietti”, Ruuhinen huokaa. “Jos ei halua olla porukan paras, niin silloin on vaikeaa tulla parhaaksi. Ihmisen on hyvä tehdä mahdollisimman varhain selväksi tavoitteensa.”
           Ja niin Ruuhinen on tehnytkin. Hän oli maailmalla yksin jo viisitoista-vuotiaana, autteli somistamossa ja kävi itse nostamassa lapsilisänsä. Kuusi-toistavuotiaana hän oli edennyt Vaajakosken työväenopiston toverikunnan puheenjohtajaksi. Alle kaksikymppisenä Ruuhinen aloitti kalligrafian ja typografian parissa TV l:n studiossa. 20-vuotiaana hän tunsi olevansa silloisen uransa huipulla – sillä hän oli saanut jo kymmenen alaista Hankkijan somistamossa. “Sitten halusin Mainosgraafikkojen kouluun, sillä muita hyviä vaihtoehtoja ei silloin ollut.”
           Ruuhinen pääsi sisälle, pani hihat heilumaan ja näytti kuka on kuka. Kun muut oppilaat saivat hädin tuskin yhden työn tehdyksi, pusasi tämä Ruuhinen kahteen kolmeen asti yöllä kasaan kymmenenkin ehdotusta. “Tein töitä aina enemmän kuin muut! Olen aina ollut riivatun innostunut tästä ammatista ja tehnyt jumalattomasti töitä.”
           Vettä myllyyn lisäsi Erkki Ruuhisen osallistuminen vuoden 1965 YK:n päivän julistesuunnittelukilpailuun. Hän sai kotimaisessa osakilpailussa ensimmäisen palkinnon ja pohjoismaisessa kisassa toisen. Sen jälkeen Ruuhista ei ole enää pysäyttänyt mikään. Voitte ehkä arvata, kuka sai pienen stipendin MG-koulun 1966 keväällä päättyneen kurssin parhaana oppilaana.

Kova kilpailija

Ruuhisen mukaan hänelle on vasta MG-koulun jälkeen puhjennut puberteetti. “Suunnittelijat ovat aina olleet jonkinlaisia maailmanparantajia ja ottaneet hoitaakseen erilaisia lähetystehtäviä.” Hänelle suomalaisen suunnittelun tason nostaminen on tuo lähetystehtävä. Ruuhinen listaa kolme asiaa, joita hän pitää tärkeinä saavutuksinaan. Hän on ollut mukana perustamassa Vuoden Parhaat kampanjat -kilpailua, Vuoden Huiput -kilpailua ja Vuoden Graafikko -titteliä. Ensimmäinen Vuoden Graafikko oli Ruuhinen itse.
           “Kilpailut ovat nostaneet esiin sekä graafikoita että kirjoittajia. Siihen asti mainostoimistojen suunnittelutyö oli liian voimakkaasti yhteysmies-
johtoista. 70-luvulla oli lähes yhden käden sormin laskettavissa näkyvät AD-tyypit. Nyt heitä on melkoinen liuta, ja jotkut parhaimmista valovoimaisten toimistojen johdossa.”
           Ruuhinen kuitenkin kritisoi suunnittelijoiden nostamista jalustalle.
“Suomessa syntyy erittäin helposti nimiä. Joissain kissanristiäisissä joku oikean ikäinen, oikeassa asiayhteydessä esiin ponnistava nuori suunnittelija nostetaan arvoon arvaamattomaan. Yleensä näillä tulokkailla ei sitten kuitenkaan ole kovin merkittävää ammattitaitoa. Suhdetoimintakyvyt ovat paremmin kehittyneet kuin muut taidot. Heistä tulee kuitenkin tähän
maahan äänitorvia, joiden puoleen kritiikittömät, ammattia tuntemattomat toimittajat kääntyvät usein kaikissa mahdollisissa tilanteissa.”

Kokonaisuus kaikessa

Ruuhinen tietää, ettei missään hetkellisessä suhteessa synny hyvää jälkeä. “Yleensä ihmiset ovat vaan soittaneet minulle, että voisinko tehdä esimerkiksi logon. Pelkällä logolla ole mitään virkaa, jollei siihen yhteyteen tehdä kunnon julisteita, kutsukortteja ja muuta kokonaisjärjestelmää.”
           “Asiakkaat eivät ymmärrä, että saadakseen parempaa suunnittelutyötä, heidän pitää myös arvostaa yhteistyökumppaneitaan ja itse suunnittelutyötä”, Ruuhinen sanoo – ja havainnollistaa ajatuksensa vertaukseen sydänkirurgin työstä. “Jos sinulle pitäisi tehdä sydämensiirto, millä perusteella valitsisit operaation tekevän lääkärin? Lähettäisitkö kuivakiskoisen tarjouspyynnön 15 lääkärille ja päätyisit halvimpaan tarjoukseen? Vai haluaisitko valita parhaan mahdollisen lääkärin pystyäksesi jatkamaan ihanaa elämääsi?”
           Ruuhisen mielestä hyvä suunnittelija on älykäs psykologi yhdistettynä taitavaan graafikkoon. “Kyllä teknisiä taitoja voidaan opettaa oppilaitoksissa, mutta se mikä lopulta erottaa huippusuunnittelijan muista suunnittelijoista on yleissivistys ja älykkyys. Muita tärkeitä piirteitä hänen mielestään ovat työmotivaatio, halu uhrautua, ihmisen karismaattisisuus, kyky kommunikoida erilaisten ihmisten kanssa – ja taito saada ihmiset kuuntelemaan.”
           “Joillakin suunnittelijoilla asioiden erittelykyky on vain terävämpi kuin muilla. Tärkeitä asioita suunnittelijalle ovat suunnittelutilanteen ymmärtäminen, taito tehdä teräviä johtopäätöksiä, ja ratkaisuehdotusten tekeminen oikealta pohjalta, sekä kyky kommunikointiin yhteisyökumppaneiden kanssa.”
           “Tämä on helvetin hieno ammatti, jos on lähtöisin köyhistä oloista tai keskiluokasta – vähän epäonnistuneista lähtökohdista. Silloin syntyy valtava kompensaatiotarve, ja suunnaton tarve näyttää olevansa kyvykäs.”
           “En tiedä, minne ne vanhat graafikot aikanaan joutuvat”, Ruuhinen pohtii. “Hautausmaalle tietysti, mutta minne ennen sitä? Kai he suunnittelun, valokuvauksen ja taiteen kanssa ovat tekemisissä kukin omien taitojensa ja kiinnostuksensa mukaan”, Erkki Ruuhinen sanoo, eikä suostu paljastamaan suunnitelmiaan eläkepäivien varalle. Ehkä hän uppoutuu pointillismin kiehtovaan maailmaan tai opettelee graffitien teon salat – sillä eihän seepra juovistaan eroon pääse.

Satu Kiviharju, graafisen suunnittelun opiskelija,
haastattelu Mainosgraafikkojen koulun kurssikirjasta 1990.