Synnyin syyskuun 3. päivänä 1943. Sattuman oikusta samana päivänä kuin Urho Kekkonen täytti 43 vuotta. Edellinen päivä oli ollut – äitini kertoman mukaan – harvinaisen lämmin, mutta yöllä syntyessäni jyrisi ukkonen, salamoi ja satoi suorastaan kaatamalla.

Synnyin pienessä maaseutukunnassa – Keski-Suomessa, Toivakassa – lähellä Jyväskylää. Syntymäkotini oli harmaista hirsistä tehty, pärekattoinen, pitkä rakennus, joka oli kauniilla paikalla, rantatöyräällä, salmen rannalla, kahden järven välisellä kapealla kannaksella. Tuvan ikkunoista avautui näkymä kahdelle pienelle järvelle. Aamuauringon puolella kimalteli Aittojärvi, salmen takana Saarinen. Talon omisti isäni täti, joka asui New Yorkissa ja avusti Rockefellereiden kodin palveluskuntaa. Syntyessäni oli sota ja sodan luoma pula-aika – kaikki miehet olivat rintamalla. Nelilapsinen köyhä perhe yritti sinnitellä äitini voimin eteenpäin.
           Samana päivänä jolloin synnyin, pienen maaseutukunnan kätilö, joka asui naapuritalossa ja oli yöllä avustanut äitiäni synnytyksessä, lähetti minut äitini kanssa kuorma-auton lavalla Jyväskylään sotilassairaalaan. Silmissäni oli vakava tulehdustila. Sairaalassa eräs taitava silmälääkäri pelasti näköni, ja niin minusta myöhemmin saattoi kasvaa graafikko. Toinen paljon huonompi vaihtoehto olisi ollut se, että olisin sokeutunut, ja punoisin pajukoreja koko elämäni ajan jossain sokeiden hoitolaitoksessa.

Ensimmäisen kontaktin kauniisiin kirjaimiin ja typografiaan sain suoraan New Yorkista. Isotätini lähetti meille postipaketeissa keksejä, kahvia ja karkkeja USA:sta. Ihastelin värikkäitä metallipakkauksia noin 3-4-vuotiaana, Katselin niiden kuvioita ja kirjaimia ja halusin leikkiä niillä. Ne tulivat meille jostakin kaukaa, ison meren toiselta puolelta. Ne toivat ankeuden keskellä elävälle lapselle mukanaan hiukan iloa, ja toivon jostakin paremmasta.
           Myöhemmin 14-vuotiaana ihastuin kirjaimiin silmittömästi. Silloin näin erään taitavan kalligraafikon tekevän kapeakärkisellä lattasiveltimellä ja vesiohenteisella plakaattivärillä hintalappuja. Se mitä silloin näin oli minulle taianomaista, erittäin kaunista ja hyvin taitavaa. Yksikään siveltimenveto ei epäonnistunut – yhtään vetoa ei korjailtu.
           Päätin yrittää samaa ja opetella tekemään kirjaimia. Hankin työvälineet ja opasvihkosen; Speedball Textbook for Pen & Brush Lettering. Se on vieläkin kirjahyllyssäni. Ja jo viisitoistavuotiaana sain ohjausta hintalappujen tekijältä, josta oli tullut esimieheni. Kun olin kuusitoistavuotias minulle opetettiin roomalaisen meisselityylin mittasuhteet ja kirjainten muotojen looginen vaihtelu. Roomalainen kirjoitustyyli – Capitalis Monumentalis – on meidän länsimaisen aakkostomme kirjainten esteettinen perusta.

Jos olet tutustunut koko sivustooni, huomaat että olen graafikon urani ohessa tehnyt ja harrastanut paljon muuta. Ehkä se on ollut minulle tarpeellista. Mutta tällä rönsyilyllä on ollut myös seurausvaikutuksensa. En ole ollut lainkaan varma siitä, mihin minun olisi pitänyt suunnata voimani. Olen ollut kiinnostunut liian monesta asiasta, ja ehkä siksi saavutukseni ovat jääneet vaatimattomiksi lähes kaikilla alueilla, joita olen elämäni aikana harrastanut. Keskittymällä paremmin – olisin päässyt pitemmälle.
           Mutta siitä huolimatta, vaikka aktiiviurani suunnittelijana on jo ohi, voin tehdä edelleen kirjaimia, kirjoittaa, valokuvata ja tehdä maalauksia. Köyhyyskin, joka sota-aikana syntyessäni oli aina läsnä, sekin on jo vuosia sitten elämästäni väistynyt.
           Kun olin lapsi en voinut arvata, että joskus olisin New Yorkin Type Directors Clubin jäsen tai että voisin katsella maailmaa joskus Empire State Building’in näköalatasanteelta, Eiffel-tornista. tai Lontoon ja Pariisin museoissa ja Tokion kauppakaduilla. Tuskin kukaan saattoi lapsuudessani ajatella, että joskus tuosta pojasta tulee vielä vuoden graafikko tai taiteilijaprofessori. Näin kuitenkin tapahtui. Ilman kirjaimiin rakastumista se ei olisi ollut minulle mahdollista. Elämä on ihmeellistä ja arvaamatonta.

Olen koonnut tämän sivuston silkasta elämänriemusta, että olen vielä elossa, ja pystyn tekemään kaiken itse. Vain järjestelmien tietotekniikassa on minua pitkään auttanut Teemu Miettinen, joka on poistanut minulta kammon tietokoneita kohtaan. Äitini ei nähnyt koskaan 70-vuotispäiväänsä ja isäni kuoli paljon nuorempana. Ja minulla syyskuun 3. päivään ei ole enää paljon matkaa. Gloria In Excelsis Deo. Olen kiitollinen kaikesta siitä mitä minulle on elämässä suotu.

Erkki Ruuhinen 15.4.2013

———

I was born September 3, 1943. Quite by chance on the same day Urho Kekkonen, the future Finnish president, reached the age of 43. According to my mother, the weather the previous day had been exceptionally warm. However, during the night, while I was being born, thunder broke out and it started to rain…

I was born in a small country village in Central Finland near Jyväskylä. My first home was a long, grey timber building with a shingle roof. It was a beautiful place on a narrow neck of land between two lakes. Our windows gave to the lakes and the swift strait that brought them together. The house was owned by my father’s aunt who lived in New York and was a member of Rockefeller’s domestic staff.
           In the autumn 1943 Finland was at war. A small country was fighting an overwhelming enemy, Russia. My home was less than 200 kilometres from the front line. Russian planes had bombed Jyväskylä in 1939, only 20 kilometres from my home by flight. As a child I was told that on a clear weather the thunder of the artillery could be heard in my village. In 1943 the war had created a shortage of everything. All able-bodied men were at war, including my father. A poor family with four children tried to make ends meet by the sheer strength of my mother.
           My first contact with letters and typography came directly from New York. My great aunt sent us cookies, coffee and candy from the USA. I was three or four years old and already fascinated by the colorful metal packages. I looked at he letters and patterns. They came from somewhere far away, from the other side of the great ocean with a ray of hope and joy from a better world than the one around us.

When the founding of the TDC club was being discussed in New York the Second World War was raging in Europe. Operation Baytown was the Allies, codename for the landing in Calabria September 3, 1943. The operation created a foothold for the Allies in Italy.
           In Finland, Russia attacked the village of Kuosku by the Eastern border September 3, 1943. Some civilian villagers died, others were taken captive. The fate of many is still a mystery.
           And on the same day, the midwife of a small country village, who lived in the house next door and had helped my mother with the delivery, sent me and my mother on a military truck to the military hospital in Jyväskylä.
There a skilful doctor saved my sense of sight so later I could grow up to be a designer who very much needs his sight. I could have been blind and compelled to make wicker baskets in an institution.
           In the autumn 1943 typographers were discussing their own club in New York, meanwhile Finland was fighting for life and death.

Later when I was 14 years old I fell head over heels in love with letters. By a mere coincidence I saw a calligrapher make price tags with a flat brush and poster paint. What I saw was magical, very beautiful and extremely skilful. No stroke failed and not one number needed correction.
           I decided to learn how to do that. I bought tools and a guide book: Speedball textbook for pen & brush lettering. I still have it in my bookshelf. At 15 I was taught by the price tag maker and at 16 I learned the esthetical foundation of Western writing: the beautiful proportions and the variation of shapes of Capitalis Monumetalis, the Roman writing carved in stone.
           At 19 I moved to Helsinki because my greatest passion was to have a career as a calligrapher. By the age of 20 I was working for the Finnish TV1 with titles and end credits. At the same time I studied rhetoric and wrote a paper on the development of Western writing. The next year, 1964, I started my studies in Advertising Artist School and at the same time I taught calligraphy at the Finnish Community Collage of Helsinki.
           I studied, drew letters, made book covers, started a family, and worked like a madman. After my studies I worked for 15 years as an art director for two of the finest advertising agencies in Helsinki. Letters took a backseat to a busy working life and I had to give up the dream of a career in calligraphy and letter design which became a secret hobby without clients or publicity. But I subscribed to both ITC and U&LC magazines from the very beginning, and every year I added all the important international books to my bookshelf.
           
In 1983 I started my own agency with five employees, and there was even less time for letters. However, my close colleagues have always known that letters and typography have been an important means of visual expression for me. They have also known that I have actively participated in international exhibitions with my work. What they do not know is why. I have always wanted to follow international development and have my work evaluated on those forums. That is why in the 80’s I sent my typographic work to TDC’s Annuals, and in 1986 I was invited to join the club.
           When that happened I was secretly very happy about it. It was a great honour to be a member of the same community as Hermann Zapf and Herb Lubalin and many other masters whose unique work I had appreciated and admired. I added the membership to my CV but as far as I can remember I did not contact the press. Only the core of Finnish designers interested in typography were familiar with the Type Directors Club of New York. But I have always talked about my membership with slight pride. So far I am the only Finnish member of the club.

Walter Isaacson’s biography of Steve Jobs is an extremely interesting book. In it Steve Jobs tells that he studied calligraphy as a youngster in a university and that it had a long term and unpredictable impact on his career. It developed his sense of aesthetics and influenced the design of Apple products.
           My career can in no way be compared to that of Steve Jobs, but still I can say the same. Letters have been my destiny. They have guided me. In fact, my whole career has been interwoven with them. I have learned about the visual culture of the world, studied and explored. Through letters I found my career. And with letters I have measured my own strength when I wanted to work according to my own aesthetic goals. Letters have paved the road I have walked in my life.
           But still I am not sure where I should have set my target. I have been interested in way too many things, and perhaps because of that my accomp-lishments have been modest in everything I have tried. But even though my active career as a designer is over I can still do what I want. When my initials, ER, are added to a noun it turns into a professional title. I have tried my wings as a designer, typographer, calligrapher, photographer, painter and writer. I have played with words and designs. And even poverty, so powerfully present during the war, has been over for decades.

As a child I could not imagine that some day I would be a member of New York Type Directors Club or that I could look at the world from the top of the Empire State Building, the Eiffel tower or in the museums of Paris or London, or in Ginza, Tokyo. Had I not fallen in love with letters none of this would have been possible. Letters have opened an almost unbelievable, rich and interesting life for me.
           Technical development in typography during my life time has been immense. From hot metal typesetting through photosetting to digital setting. And now everything can be handled by one person from the beginning to end. That is what I have done on page 43 of the Celebrate 65. Everything you see has been done by one man: painting, letter design, typography and text.
           If you are interested in learning more about what I think about design go to www.designer.fi/diary and find out. Happy reading! Business is over.
I only write about it.

Erkki Ruuhinen, Finnish Designer           TDC Celebrate 65, January 15, 2012.

PS. Englanninkielinen teksti on kirjoitettu New Yorkin Type Directors Clubin
65-vuotisjuhlajulkaisua varten. (Suomenkielinen teksti on lyhennelmä siitä.)
Vuonna 2011 marraskuussa sain kutsun TDC Celebrite 65 julkaisuun, ja kutsussa kerrottiin, että 65 suunnittelijaa eri puolilta maailmaa oli pyydetty suunnittelemaan typografinen sivu TDC Celebrite 65 -kirjaan. Samalla pyydettiin kirjoittamaan henkilökohtainen pieni tarina typografiasta ja TDC-klubista. Ne oli tarkoitus julkaista erillisessä nettisivustossa, mutta ilmeisesti kaikilla kutsutuilla ei ollut kirjoittamiseen riittävää kiinnostusta tai aikaa, ja niinpä sivustoa ei koskaan avattu.