Voiko Suomen muotoiluteollisuuden toimintaa edistää parhaiten, myymällä ulos kaikki suomalaiset muotoiluteollisuusyritykset?

Kati Tuominen-Niittylän keramiikkanäyttelyn avajaispuheen ensimmäinen osuus – Hackmanin myynti – Alvar Aalto Museossa Jyväskylässä 28.10.2003.

Arvoisat suomalaisen muotoilun ystävät

Jokainen suomalaisen muotoilun ystävä on nähnyt 13.10.2003 julkistetun uutisen, jossa pääomasijoitusyhtiö Nordic Capital on tehnyt Hackmanin osakkeista yhtiön hallituksen suositteleman julkisen ostotarjouksen. Iittala Oy Ab on toinen Hackman Groupin yhtiöistä. Sen tunnetuimmat tavaramerkit ovat: Iittala, Arabia, Hackman, BodaNova, Höganäs Keramik, Röstrand ja Höyang-Polaris. Niiden liikevaihto oli viime vuonna 146 milj. euroa ja yhtiö työllisti noin 1400 henkilöä.

Iittalan ja Arabian tuotteilla luotiin 1950-luvulla suomalaisen muotoilun kansainvälinen maine ja käsite Finnish Design. Nyt yritys joka valmistaa näitä tuotteita ja omistaa tavaramerkit aiotaan myydä. Kukaan ei ole julkisesti nostanut tästä hankkeesta meteliä. Jos asiaan aikoo vaikuttaa, siihen tulisi vaikuttaa nyt. Sillä vielä nyt se saattaa olla mahdollista. Hetken kuluttua se on myöhäistä.

Osakkeenomistajien mielipiteisiin voi yrittää vaikuttaa, sillä vain 30% heistä on hallituksen antaman tiedotteen mukaan sitoutunut kauppaan. Kaikki eivät. Osakkeita omistavat esimerkiksi Kirkon keskusrahasto, Varma-Sampo ja eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, muutamat rahastot sekä Hackmanin suvun jäsenet, kuten Hjallis Harkimo. Tietysti osakkeenomistajilla on oikeus tehdä osakkeillaan, mitä itse kukin haluaa, mutta muotoilijat ja muotoilun ystävät eivät voi olla muistamatta muutamaa tosiasiaa.

Kun lukee Hackman Groupin tiedotteita yhtiön omilla nettisivuilla, pörssiyhtiön tiedotustoiminta on hyvin mielenkiintoista, kun sitä arvioi nyt julkistettuja aikomuksia vasten. Vuosi sitten yhtiön K- ja A-osakesarjoja yhdistettäessä konsernijohtaja Tapio Hintikka kertoi: “Osakesarjojen yhdistäminen merkitsee, että yrityksellä on käytössään nyt kaikki työvälineet, joilla sitä voidaan viedä eteenpäin.” Ja saman tiedotteen viimeisessä kappaleessa suurin yksityinen osakkeenomistaja Susanne Hohenthalin lausumaksi ilmoitetaan: “Susanne Hohenthal ei myöskään aio heti ryhtyä myymään uusia A-osakkeitaan, vaan haluaa omistaa ne jatkossakin.”

Hackman Groupin uusi konsernijohtaja Pekka Lundmark (Hintikan seuraaja) puolestaan kertoi 1.11.2002 ensimmäisen työpäivän viestissään: “Julkisuudessa esitetyt spekulaatiot siitä, että olisimme aktiivisesti pyrkimässä eroon jommasta kummasta toimialasta, voi siirtää syrjään.”

“Yhtiön eteenpäin vienti” tarkoitti siis suomennettuna, että yhtiö voidaan nyt myydä. Ja luottamusta tulevaisuuteen valanut Susanne Hohenthalin lausunto: “omistaa ne jatkossakin” tarkoittaa vain hiukan yli vuoden mittaista aikaa. Jatkossakin = tulevaisuus, on siis nykyisin näin lyhyt aika. Ja vain vuosi Pekka Lundmarkin lausunnon jälkeen: “Spekulaatiot voi siirtää syrjään”, voi myös perustellusti ajatella, että konsernijohtaja puhui täyttä palturia.

Hackman Group on julkaissut myös tiedotteen “Yrityksen yhteiskuntavastuu kiinnostaa sen kaikkia sidosryhmiä.” Otsikko on lupaava, koska se on totta. Mutta tiedote ei sanallakaan viittaa tai puhu siitä yhteiskuntavastuusta, mikä on yhtiöllä, joka omistaa tärkeän osan kansallisomaisuudestamme, kaikkien suomalaisten identiteetistä.

Lähes kaikki suomalaiset omaavat sen käsityksen, että Suomi on kansainvälisesti arvostettu muotoilumaa. He ovat usein myös ylpeitä siitä. Mutta vain harvat suomalaiset täsmällisesti tietävät, kuinka tämä muotoilumaine syntyi. Ja vielä harvemmat tietävät, että tämä maine, joka on osa kansallista identiteettiämme, on nyt kaupan kohteena. Jos he sen tietäisivät, ja uskoisivat pystyvänsä estämään aiotun kaupan, he estäisivät sen. Sillä nyt on kysymys kansallisesti tärkeämmästä asiasta kuin Koskenkorvasta tai Turun sinapista. Niistäkin nousi tavaton mekkala.

On ymmärrettävä, että muotoilumme mainetta eivät luoneet Hackmanin osakkeenomistajat, vaan suomalaiset muotoiluvaikuttajat, suomalaiset muotoilijat ja suomalainen muotoilukoulutus. On muistettava mitä alueelliset käsi- ja taideteollisuusyhdistykset sekä kotitalouden neuvontajärjestöt ovat tehneet. Ne tekivät vuosikymmeniä ilmaista työtä suomalaisen muotoilun sekä Hackmanin nykyisin omistamien yritysten ja tuotemerkkien hyväksi koko Suomessa.

On nähtävä selkeästi myös suomalaisen lehdistön ja sähköisten medioiden antama valtava panos suomalaisen muotoilun ja Hackmanin hyväksi. Ei sovi unohtaa myöskään Suomen Taideteollisuusyhdistyksen ja Design Forumin, Designmuseon, Ornamon ja Taideteollisen korkeakoulun tekemää työtä: Iittalan, Arabian, Nuutajärven ja Hackmanin muotoilun ja kaikien tuotteiden vienninedistämisen hyväksi. Ja kaikkien näiden toimijoiden kautta näille tuotemerkeille kanavoituja, ja kansallisesti merkittäviä, aineellisia ja henkisiä voimavaroja. Tutkimustoimintaa, opetustoimintaa, julkaisutoimintaa ja näyttelytoimintaa.

Nyt Hackmanin osakkeenomistajat aikovat kuitenkin rahastaa kaikkien näiden toimijoiden Hackman Groupin muotoilutuotteille luomat arvot. Ehkä tämä on Hackmanin mielestä juuri eettisesti oikea tapa kantaa yhtiön ja omistajien yhteiskuntavastuu. Voimme siis lähettää onnittelumme eettisen vastuun kirkastumisesta kaikille Hackmanin osakkeenomistajille, ja juuri oikeaan aikaan, “aivan sattumalta”, eläkkeellä siirtyneelle konsernijohtaja Tapio Hintikalle. Hänhän ei ole juridisesti vastuussa yhtiön myynnistä, mutta kriittinen tarkkailija ei voi välttyä ajatukselta, että Hintikka on toiminut, niin kuin yhtiön hallitus ja osa osakkeenomistajista on ajatellut. Saneerannut yhtiön myyntikuntoon.

Hackmanin myynti on ainutlaatuinen hanke koko suomalaisen muotoilun historiassa. Sen tekee ainutlaatuiseksi eräs asia. Strategian on ilmeisesti suunnitellut Hackmanin hallituksen toimeksiannosta Tapio Hintikka, joka on Suomen Taideteollisuusyhdistyksen hallituksen entinen puheenjohtaja. Tosin hän on jo häveliäästi jättänyt yhdistyksen hallituksen puheenjohtajuuden ja väistynyt myös Hackmanin johdosta.

Kun tutustuu Suomen Taideteollisuusyhdistyksen strategiseen visioon, siellä viitataan valtioneuvoston hyväksymään muotoilupoliittiseen ohjelmaan: Muotoilu 2005. Tämän ohjelman mukaan Suomen tulisi silloin olla johtava muotoilumaa maailmassa. Edistääkö siis Suomen muotoiluteollisuuden maineikkaimman yrityksen myynti parhaiten tämän tavoitteen saavuttamista, Tapio Hintikka?

Erkki Ruuhinen, muotoilija, emer.tait.professori

Pienet jälkikommentit: Syksyllä 2003 minua pyydettiin pitämään puhe Kati Tuominen-Niittylän keramiikkanäyttelyn avajaisissa. Samaan aikaan oli myös medioissa noussut esille Hackmanin myynti sijoitusyhtiölle. Päätin kertoa kriittisen kantani tähän aikeeseen julkisesti. Myyntihanke kariutui. Esille nousi asioita, joihin lehdistö ei ollut kiinnittänyt aiemmin huomiota. Er 5.2.2015