Suomen teollisuuspolitiikka on pahasti pielessä. Eikä vain se!

Yle uutisoi 29.1.2016: ”Kuluttajat tyrmistyivät sähkön siirtohintojen korotuksista. Sähkön siirtohintoihin on tulossa isoja korotuksia eri puolilla Suomea. Suomen suurin verkkoyhtiö Caruna nostaa hintoja maaliskuun alussa keskimäärin vajaan kolmanneksen nykyisistä siirtohinnoista.”
           Ja Yle uutisoi 31.1.2016: ”Yhtiö teki 50 miljoonan euron voitot sähkönsiirrosta Suomessa – verot lähes olemattomat. Sähkön siirto-hintojen rajuista nostoista päättäneen verkkoyhtiön Carunan omistukset kulkevat Alankomaiden kautta. Yhtiö on rakentanut miljardien eurojen lainaketjun, jonka vuoksi se ei juuri maksa yhteisöveroja Suomessa.”
           Kuullessaan uutiset kriittinen kansalainen joutuu pohtimaan kahta kysymystä. Pitääkö kansalaisen vaieta, vaikka asia ei koskisikaan juuri itseä? Vai pitääkö asiaan ottaa julkisesti kantaa? Päätin ottaa, ja siksi kirjoitin spontaanisti valtakunnan kahdelle keskeiselle päättäjälle hiukan ärtyneenä seuraavan meilin 1.2.2016:

Pääministeri Juha Sipilä ja elinkeinoministeri Olli Rehn

Olen pitkään surullisena seurannut Suomessa harjoitettua teollisuuspolitiikkaa ja intoa myydä kansallista omaisuutta ulos Suomesta. Aivan loistava kielteinen esimerkki tästä sekoilusta on Fortumin sähköverkkojen myynti ulkomaisille yhtiöille. Ei tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen, miten ulkomaiset toimijat maksattavat ostoksensa nopeasti Suomen kansalaisille kiskurihintaisten siirtohintojen muodossa.
           Ja sitten suomalaiset ministerit ihmettelevät, kuinka tässä nyt näin kävi? Voidaanko tämä korotus mitenkään estää? Tottakai näissä kaupoissa aina käy näin. Kokoomuksen usko markkinavoimien ihanuuteen ja valtion omaisuuden myyntiin ei muutu. Kyllä suomalaisten intresseistä ja infrastruktuurista pitää vastata kotimaisten sijoittajien.
           Ellette usko tätä, niin antakaa markkinavoimille Sote-sopassa täysi mahdollisuus poimia rusinat pullasta, niin huomaatte, että kyllä jonot sosiaali- ja terveydenhoidossa lyhynevät, mutta ei se kustannuksia alenna, eikä palvelua syrjäseuduilla paranna. Ja eurot valuvat ulos Suomesta kohti veroparatiiseja, joita EU ei saa vuosikymmeniin vielä kuriin.
           Suomessa puhutaan paljon – esitetään aikomuksia – mutta näyttää siltä ettei täällä saada aikaan järkeviä päätöksiä. Vaikuttaa myös siltä, että hallitsematonta pakolaisvirtaa ei saada kuriin lännessä, eikä itärajalla.
           EU on myös ollut Ukrainan kysymyksessä aivan lapsellinen, eikä se ole ymmärtänyt, missä kulkee Venäjän sietokyvyn raja. Pakotepolitiikka ei palauta Krimiä Ukrainan yhteyteen, eikä Venäjä vedä omia joukkojaan Itä-Ukrainasta. Itänaapurimme ei puhu johtotasollaan totta ja Suomikin joutuu alistumaan kiristykseen ’uudessa sodankäyntitavassa’ itärajalla. Kaikki kriittiset ihmiset tietävät että Venäjä voi, jos se haluaa, estää pakolaisvirran. Mutta nyt sitten mitataan sitä, mihin vaatimuksiin Suomi joutuu ’salaa’ suostumaan, että näin tapahtuu.
           Kriittiset kansalaiset odottavat, että te hyvät herrat saisitte jotain konkreettista aikaan – Suomen kannalta keskeisissä kysymyksissä – yhdessä muiden ministereitten kanssa. Odottavan aika on pitkä.

Ystävällisin terveisin

Erkki Ruuhinen, epäpoliittinen tarkkailija, emer.tait.prof.

PS. Kuten huomaatte en käsitellyt vain Carunan siirtohintojen korotusta, vaan esitin muutaman kriittisen huomion myös peruspalvelujen ideologisesta yksityistämisestä ja sen seurauksista, sekä pakolaisvirrasta itärajalla ja Venäjän uudesta ulkopolitiikasta, sekä EU:n lapsellisesta ajattelusta Ukrainan kysymyksessä. Ensin rohkaistaan sopimukseen, ja sitten paheksutaan Venäjän voimapolitiikkaa pakotteilla – joilla tätä politiikkaa ei voi muuttaa.