Tätä kirjoittaessani 13.3. saapui postilokerooni Mark-lehden numero 3/86. Siinä kirjoittaa tunnettu graafikko ja Taideteollisen Korkeakoulun kuvallisen viestinnän professori Jukka Pellinen otsikolla ”Artefaktia, Ruuhinen Ruuhisesta”. Tämän jutun kohteena oleva Ruuhinen on juuri se sama mies, joka nyt kolmatta kertaa vastasi vuosikertomuksemme visuaalisen asun suunnittelusta ja painotyön valvonnasta. Hän tuli remmiin siinä vaiheessa, kun yhtiössämme perustettiin ryhtiliike design-asioiden kuntoonpanemiseksi.
Eräs liikkeellepaneva taustavoima lienee ollut Tukholmassa keväällä 1983 pidetty kokous, jossa emoyhtiömme monivuotinen graafisen suunnittelun konsultti, maailmankuulu Paul Rand ilmaisi mielipiteensä pohjoismaisten IBM-yhtiöiden graafisen suunnittelun tasosta. Eivät liene Suomenkaan arvosanat olleet kovin hyvät, kun muutama viikko kokouksen jälkeen meille saapui kirje, jossa kollegamme Yhdysvalloissa kertoivat, ketkä ovat Suomen viisi johtavaa graafikkoa! Ei tarvinne mainita, että Ruuhinen oli mukana.
Historiat sikseen, mutta viime syksynä tämä Ruuhinen julkaisi itsestään kirjan juuri samoihin aikoihin, kun tuli tieto siitä, että hänet oli valittu Vuoden Graafikoksi. Jotkut hieman oudoksuivat sitä, että elävä ihminen tekee itsestään opuksen. No tunnen minä sellaisenkin ihmisen, lähipiiristäni, joka on ostanut ja maksanut iselleen edustavan hautapaikan, kai siksi, että tietäisi saavansa arvonsa mukaisen monumentin ja voisi ihastella sitä jo nyt.
Ruuhisen kiistattomasti kauniin teoksen innoittamana Pellinen kirjoittaa mm. näin: ”Elintason ja kulutushysterian riivaamassa Suomessa yksilöllisen käsintehdyn arvostus polkeutuu helposti tasapaksun mukakulttuurin jalkoihin. Onneksi on kuitenkin oppineita ja kyllin sinnikkäitä ruuhisia,… ja muita yksityisajattelijoita,… jotka laittamattomalla ominaispainollaan ja itseluottamuksellaan tekevät näköhavaintoon vetoavasta viestinnästä täällä Euroopan takapihalla esteettisesti tasokasta sillä tavoin kuin kulttuuriin kuuluu ja muualla maailmassa on vähimmäisvaatimus. Se on yhtä aikaa artefaktia ja liikesivistystä – eli elinkeinoelämän velvollisuus on ylläpitää viestintänsä tasoa yhteistoimin Ruuhisen kaltaisten yksityisajattelijoiden kanssa.” (Artefaktin Pellinen määrittelee käsin tehdyksi taiteen tuotteeksi.)
Myös julisteentekijänä Ruuhinen on viime vuosina ollut lyömätön. Erityiset onnittelut hän ansaitsi ja ansaitsee vuoden 1985 Pori Jazzin julisteista, jotka sitten palkittiinkin Vuoden parhaat julisteet -kilpailussa. Niiden etevyys eri variaatioineen kävi selville lopullisesti vasta silloin, kun nähtiin, että sama aihe ja samat värit ”toimivat” erittäin hyvin myös puuvillalle ja trikoolle painettuina vaatteina, joista tuli Porissa todellisia listäykkösiä jazz-kansan keskuudessa. Kaiken huippu oli tietysti se, että professori, vuorineuvoksetar Maire Gullichsen, Suomen elegantein, rikkain ja lahjakkain taiteen kerääjä ja suosija, ilmestyi superjameissa Presidentin pöytään tuollaisessa vaatteessa! Parempaa palkintoa ei graafikko tässä maassa voi saada.
Tämän julistesarjan jatkona syntynyt vuoden 1986 Pori Jazzin julistesarja sai sekin juuri kunniamaininnan. Vihjeenä alan keräilijöille paljastettakoon, että kun yhtiömme tuki julistesarjan suunnittelua, jossakin kellarien kätköissä on, uskallamme veikata, yhtiömme logolla varustettu erä noita painotuotteita.
Marja-Leena Vepsäläinen, IBM-uutiset 1986