Graafisten suunnittelijain oma järjestö, Grafia, on perustanut työryhmän, joka on pohtinut julkisten hankintojen tarjouskilpailukäytäntöä ja kilpailutuksen suunnittelijoille aiheuttamia ongelmia, julkisen sektorin visuaaliseen suunnitteluun liittyvissä projekteissa. Näihin projekteihin kuuluvat esimerkiksi kuntien ja kaupunkien, kuntayhtymien, oppilaitosten sekä sairaaloiden visuaalisen yhteisökuvan (ilmeen) suunnittelu.
Tarjouskilpailuehtoihin on yleensä liittynyt vaatimus ehdotusten ja luonnosten tekemisestä varsinaisen hintatarjouksen yhteydessä. Tämä virheellinen, ja kenties myös hankintalain vastainen vaatimus, on johtanut kahteen ongelmaan:
Ellei luonnoksia ole tehty, koko tarjous hylätään, koska se ei täytä tarjouskilpailun ehtoja. Ja jos luonnokset tehdään, lopputulos ratkaistaan silti aina arvausten perusteella, koska suunnittelija ja asiakas eivät ole edes tavanneet toisiaan.
Mitä haittaa suunnittelijoille on siitä, että luonnokset on pakko tehdä, jos aikoo osallistua tarjouskilpailuun? Kun tarjoukset pyydetään esimerkiksi 10 suunnittelutoimistolta, niin kohtuuttoman suuri määrä asiantuntijoita tekee ilmaista työtä asiakkaan hyväksi, hankintalain hengen vastaisesti.
Jotta ehdotuksia voidaan tehdä, kaikkien osallistuvien suunnittelijoiden pitää käyttää riittävästi suunnitteluaikaa niiden tekemiseen. Kyse ei ole vain muutamista tunneista vaan työpäivistä.
Suunnittelijain mielestä ei voi olla kohtuullista, ja hankintalain hengen tarkoittamalla tavalla kokonaisedullista, että tarjouskilpailujen yhteiset osallistumiskustannukset saattavat olla suunnittelijoiden pienille yrityksille jopa suuremmat, kuin mikä on kilpailun kohteena olevan suunnitteluprojektin kokonaishinta.
Tässä esimerkki asiasta. Jokaisessa toimistossa ratkaisuja pohtii 2 suunnittelijaa, jotka käyttävät suunnitteluun 5 työpäivää. Kustannukset ovat silloin noin 1200e x 5 = 6000 euroa per toimisto. Jos tarjouskilpailuun osallistuu 5 toimistoa, niiden yhteiskustannukset osallistumisesta ovat 30.000 euroa. Kilpailun kohteena saattaa olla hanke, jonka arvo on jopa pienempi kuin 30.000 euroa.
Jos tarjouskilpailuun osallistuu 10 toimistoa, kustanukset ovat kaksinkertaiset tarjousta pyytävän julkisen tahon panokseen verrattuina. Tässähän ei voi olla mitään järkeä. Hankintalaki ei voi edellyttää tätä.
Tämä osapuolten panosten välinen epäsuhtaisuus on merkinnyt tarjouskilpailuissa räikeää tulonsiirtoa pieniltä yrityksiltä julkisen sektorin hyväksi.
Entä mitä haittaa on siitä, että ratkaisuehdotukset tehdään vähäisten tai puutteellisten tietojen pohjalta, vain arvaamalla, ja ilman osapuolten välistä todellista yhteistyötä?
Yrityksen ja yhteisön visuaalisen kokonaiskuvan suunnittelu vaatii syvää perehtymistä, analyysiä ja oikeaa diagnoosia asiakkaan tilasta. Yhteisön kuvan kehittämistä ei voi koskaan ratkaista vain arvaamalla. Tai perehtymättä asiakkaan ongelmiin ja strategisiin mahdollisuuksiin.
Suunnittelu on yhteistyöprosessi asiantuntijan ja asiakkaan välillä. Se voi onnistua vain asiakkaan korkeimman johdon ja suunnittelijain välisenä.
On muistettava, että tuloksellista työtä ei millään elämänalueella tehdä arvaamalla. Yhteisökuvan suunnittelu ilman yhteistyötä, onnistuu ehkä yhtä hyvin kuin sydänleikkaus, ilman potilaan tutkimista ja oikeaa diagnoosia.
Tarjouskilpailukäytännön haitoista johtuen, suunnittelijat ovat päättäneet kiinnittää näihin ongelmiin julkisen huomion. Asiaa pohdittuani olen ehdottanut työryhmälle hankintalain tarjouskilpailuvaatimusten juridista selvittämistä.
Oletan, että hankintalakia on tulkittu ja sovellettu virheellisesti omaa ammattikuntaani koskevissa tarjouskilpailuissa. Siksi selvitystyön tässä vaiheessa olen päätynyt kuuteen hypoteesiin, joihin olen pyytänyt Grafian juristin, Tapio Susiluodon, etsimään hankintalain pohjalta vastaukset. Nämä hypoteesit konkretisoivat, miten virheelliseen käytäntöön voidaan pureutua.
Hypoteesi 1: Jos julkisia hankintoja säätelevä hankintalaki ja asetus eivät voi edellyttää luonnosten tekemistä tarjouskilpailujen yhteydessä, niin silloin tarjousta ei saa hylätä niiden puuttumisen vuoksi, mutta ei nyöskään ratkaista luonnosten perusteella.
Hypoteesi 2: Jos hankintalaki ei voi edellyttää työn tekemistä, niin luonnoksia koskevaa vaatimusta ei saa olla myöskään tarjouspyynnöissä. Jos se on, tarjouspyyntö on silloin hankintalain vastainen.
Hypoteesi 3: Jos siis tarjous hylätään luonnosten puuttumisen vuoksi, tästä virheellisestä päätöksestä voi valittaa markkinaoikeuteen.
Hypoteesi 4: Ja jos tarjouskilpailu ratkaistaan luonnosten perusteella, myös tästä päätöksestä voi valittaa markkinaoikeuteen.
Hypoteesi 5: Jos tarjouskilpailu ratkaistaan virheellisten ja hankintalain vastaisten vaatimusten pohjalta, niin lainvastaisesta tarjouskilpailupyynnöstä voi valittaa markkinaoikeuteen.
Hypoteesi 6: Jos markkinaoikeus toteaa tarjouspyynnön lainvastaiseksi, se kumoaa virheellisen hankintapäätöksen. Tätä prosessia ei tarvitse Suomessa käydä monta kertaa, kun julkisten tarjouskilpailujen järjestäjät korjaavat virheellisen ja lainvastaisen tarjouskilpailukäytäntönsä.
Odotamme näihin hypoteeseihin vastauksia juristilta sekä Kuntallitolta ja Kilpailuvirastolta. Sen jälkeen voimme arvioida suunnittelijoiden juridisen aseman, määritellä työryhmän yhteisen kannan, ja tarvittaessa testata näitä ajatuksia myös markkinaoikeudessa.
Miksi julkisen sektorin tarjouskilpailukäytäntöä tulisi välittömästi tarkistaa yhteisökuvan suunnitteluhankkeissa? Siksi, että parhaimmat kirurgit eivät leikkaa potilasta tutkimatta ja perehtymättä tarkasti tehtyyn diagnoosiin.
Eivätkä Matti Salminen, Karita Mattila ja Soile Isokoski myöskään koskaan esitä koelaulua julkisyhteisön valitsijaraadille, saadakseen keikan kunnan tai kuntayhtymän satavuotisjuhliin.
En myöskään usko, että Helsingin musiikitalon rakentamista koskevaan tarjouskilpailuun osallistuvat yhtiöt, käyttävät tarjousten tekemiseen ja valmistelutyöhön koko talon hintaa vastaavan yhteispanoksen. Sitä ei pidetä kohtuullisena. Mutta vastaavaa panosta graafikoiden kilpailuttamisessa on pidetty sopivana.
Siksi, johtuen näistä eettisistä, juridisista ja taloudellisista syistä, en ole koskaan osallistunut, enkä osallistu, ilmaista suunnittelutyötä edellyttäviin tarjouskilpailuihin. Niihin eivät myöskään osallistu parhaimmat tuntemani suunnittelijat.
Onko hankintalain ja julkisten tarjouskilpailujen tarkoitus heikentää suomalaisen suunnittelun tasoa? Ehkä ei, mutta juuri niin ne toimivat ja vaikuttavat – virheellisesti sovellettuina – muiden tuottamiensa ongelmien ohessa käytännössä.
Erkki Ruuhinen, emer.tait.professori,
graafinen suunnittelija,
pienen suunnittelutoimiston johtaja,
Grafian työryhmän jäsen
Tämä kannanotto julkaistiin myöhemmin myös Kauppalehdessä syyskuussa 2007